Villi pani päänsä kallelleen ja mietti hetkisen.
— No, entäpä tuo matto sitten, — virkkoi hän vihdoin.
— Se jäi tuonne ulos tulen ääreen, missä tanssia katselin, — selitti
Lalli alakuloisesti.
— Meidän täytyy sitten saada se tänne sisään, — sanoi Villi päättäväisesti. — Käske vain tuota ovea vartioivaa mustaa miestä tuomaan se tänne. Hän tekee sen kyllä.
Lallin katse kirkastui. Hän kolkutti ovea, ja sillä vartioinut neekeri kävi sisään.
— Tuo minulle heti paikalla mattoni, mikä minulla oli mukanani, — komensi Lalli mahtavasti.
— Valkea poika, — vastasi neekeri nöyrästi, — emmekö ole antaneet sinulle pehmeitä mattoja, joilla voit maata? Miksi sinulla täytyy olla juuri tuo matto? Se on päällikön talossa.
— Mene heti päällikön luo ja sano hänelle, etten voi nukkua millään muulla kuin sillä matolla, — sanoi Lalli yhtä käskevästi.
Neekeri taivutti päätänsä kuuliaisuuden merkiksi ja kiiruhti noutamaan mattoa. Lalli kiitti häntä ystävällisesti, kun hän palasi matto mukanansa, Villin istuessa ja nauraa hohottaessa. Niin pian kuin neekeri oli mennyt, istuutuivat molemmat matolle ja ilmaisivat halunsa palata beduiinileiriin. Heti kohtapa istuikin Lalli siellä nukkuvan dervishin Ramallahin vieressä.
Ukko heräsi heti ja tervehti häntä leppeästi hymyillen.