— Minun täytyy sanoa, että hetkisen luulin sinun petkuttaneen minua, kun viivyit niin kauan, — sanoi hän ja viittasi poikaa istumaan.
Lalli jutteli silloin kaikesta, mitä hänelle ja Villille oli tapahtunut, ja ukko kuunteli tarkkaavaisena.
— Onpa vahinko, etten uskalla kertoa tästä toisille, — sanoi hän huokaisten syvään. Siinä olisi niin kaunis satu kerrottavaksi leirinuotion ääressä. Itse en ole koskaan mattoa käyttänyt, sillä lupasin Allahille, etten koskaan itse käyttäisi sitä enkä sallisi kenenkään muunkaan tavoitella sillä itselleen hyötyä. — En uskalla sanoa kellekään leirissä, että minulla on prinssi Husseinin matto, sillä silloin he koettaisivat varastaa minulta sitä. Joskus olen ajatellut, että minun pitäisi polttaa se, sillä muutoin se voisi kerran joutua jonkun kelvottoman käsiin joka käyttää sitä arvottomiin tarkoituksiin, ehkäpä varkauteen tai murhaan. Niin, kautta Allahin, luulenpa että teen sen juuri tällä hetkellä, kun minulla on voimaa tällaiseen tekoon.
Ja ukko tarttui vapisevin käsin kallisarvoiseen mattoon ja paiskasi sen melkein hiiltyneeseen leirivalkeaan. Salaperäinen punainen liekki kohosi tulesta pimeätä yötaivasta kohti, ja tulesta kuului kuin vapautetun henkiolennon huokaus.
— Nyt se on tehty, ja nyt tahdon nukkua, — sanoi vanhus väsyneellä äänellä.
Lalli kiitti häntä vielä kerran, ja pian kuului ukon tasainen hengitys.
— Nyt meidän täytyy lähteä kotiin, — sanoi Lalli ja haukotteli hänkin.
— Minä olen hirveän väsynyt ja uninen kaiken tämän perästä. Kas niin,
Villi, hyppää nyt!
Ja niin hyppäsivät molemmat tähtikirkkaaseen avaruuteen, ja Lalli huomasi taas olevansa sohvalla lastenkamarissa.
3. Aasia.