— Hst, siellä! Älkää puhuko roskaa, — kuului käheä ääni korkeasta veteen kallistuvasta puusta. — Minä en salli krokotiilin syödä sinua suuhunsa. Se on tosin minulle kaukaista sukua, mutta sukuhan aina on pahinta, niinkuin tietänet. Mutta oikeastaan tahdon auttaa teitä molempia noitten apinaveitikoiden käsistä. Minä halveksin sitä roskajoukkoa, ja niiden käytös oli halpamaista, kun juorusivat krokotiilille. Kas niin, kiivetkää nyt puuhun minua pitkin. Joutukaa!
Ja jättiläiskäärme riippui puunoksasta pyrstönsä varassa, ja silloin ulottui sen ruma pää ja suussa oleva kaksijakoinen liikkuva kieli alas lasten luo.
Lalli katseli hetkisen epäluuloisesti käärmeen kimalteleviin silmiin, ja myöskin tyttö oli kauhistuneen näköinen, mutta miten olikaan, niin alkoi poika luottaa tuohon terävään katseeseen, tarttui lujasti kiinni käärmeen niskaan ja alkoi kiivetä ylöspäin. Käärme auttoi kiipeämistä kiemurtelemalla itse ylöspäin, ja pian istui Lalli turvassa paksulla puunoksalla. Silloin rohkaisi myöskin tyttö mielensä, ja kun käärme oli taaskin laskeutunut alas, kiipesi hänkin ylös joustavasti ja ketterästi.
Kun lapset olivat päässeet puuhun, keksivät he istuvansa isossa viikunapuussa. Tämän puun hedelmillä apinat olivat herkutelleet. Sindra alkoi heti syödä viikunoita, ja Lalli noudatti hänen esimerkkiään.
— No, mitäs me nyt teemme, — kysyi pikku leski.
— En minä vain tiedä, — vastasi Lalli hiukan alakuloisena. — Minä tulin tänne kissa seuralaisenani. Se on nyt uinut hakemaan minulle apua, enkä saata lähteä pois ja jättää sitä pulaan. Minun täytyy odottaa täällä, kunnes se palaa.
— Villi, Villi, — huusi hän niin kovalla äänellä kuin jaksoi, mutta huuto ei kuulunut kauas virran kohistessa ja pauhatessa.
— Villi, Villi, — huusi papukaija kimeällä äänellä puunlatvasta, ja hänen toverinsa lähimmässä puussa jatkoivat huutamista, niin että huuto kuului puusta puuhun virran molemmin puolin.
— Kun nuo lörppökielet ovat saaneet jotakin huulilleen, niin kiertää se ympäri koko maailman, sähisi käärme ylenkatseellisesti. — Saatpa kyllä asiasi kissanystäväsi kuuluviin, niin että hän tietää sinun kaipaavan häntä takaisin.
Lalli ja Sindra asettuivat mukavaan asentoon puunoksalle, herkuttelivat viikunoilla ja puhelivat keskenään odotellessaan. Äkkiä kuului selvästi virran toiselta puolelta naukumista, se toistui puu puulta, ja tuota pikaa naukaistiin joka puusta ylt'ympärillä.