Apina pani sormen suulleen merkiksi, että Lalli olisi ääneti, ja hiipi sitten hänen luokseen ja alkoi nopeilla sormillaan aukoa solmuja häntä kytkevistä nuorista.

Pian oli Lalli taaskin vapaa, ja he hiipivät metsään, missä Villi odotti.

— Nuo neekerit ovat pahinta roskajoukkoa mitä tiedän, — sanoi Kimo. — Intiaanit ovat paljon parempia, ja parasta onkin, että opastan sinut heidän leiriinsä, sillä muutoin ei tiedä miten sinun voi käydä täällä metsässä, jossa et ole tottunut vaeltamaan ja jossa niin monet vaarat uhkaavat. Pidä nyt varasi! Tuolla vaanii käärme, joka on niin myrkyllinen, että olisit kuoleman oma muutaman minuutin kuluttua, jos se purisi sinua, ja se on niin vihainen, että ajaisi takaa sinua paetessasi.

Se on mykkä kalkkarokäärme.

Ja Lalli näki tosiaankin kuutamossa suuren käärmeen, jolla oli selässä vinoja, nelikulmaisia tummia täpliä. Se oli jo kierittäytynyt kokoon paiskautuakseen puremaan, niin että Lalli töin tuskin ehti väistää ja juosta pakoon, ja vielä hetken aikaa kuului kahinaa oksien keskessä, kun se ajoi häntä takaa.

Hän oli hyvin kauhuissaan ja ymmärsi nyt, että tämä metsä todella oli hänelle liian vaarallinen, ja sääskien puremat syhyivät ja kirvelivät hänen kasvoissaan. Kimo nimitti näitä sääskiä moskiiteiksi.

Siksipä hän antoi vastustelematta Kimon viedä itseään minne tämä tahtoi, ja hetken kuluttua tulivatkin he aukeamalle, jolle näkivät pystytetyn moniaita majoja. Majojen edessä paloi nuotiotulia, ja lähestyessään näkivät he tulien ääressä muutamia olentoja kyyryllään. Nämä nousivat nyt pystyyn, ja tulen valossa näkyi muutamia tuuheatukkaisia ja tummakasvoisia intiaaneja, jotka tekivät ystävällisiä eleitä. He olivat ylipäänsä varsin rumia, litteänaamaisia kun olivat, mutta siitä ei Lalli välittänyt, koskapa he olivat ystävällisiä hänelle ja hänen toverilleen. He hyväilivät Villiä ja nauraa virnistelivät hyväntahtoisesti Kimolle, ja kun vielä uteliaita naisia ja lapsia tuli ulos majoista ja nämä uskalsivat tulla tulien ääreen, niin alettiin pitää iloa ja laskea leikkiä, ja intiaanit paistoivat tulella isoja kappaleita hirvenlihaa, sisiliskoja ja lintuja ja leipoivat leipää eräänlaisista juurista, joita he sanoivat maniokiksi. Lalli ja Villi viihtyivät hyvin tässä iloisessa seurassa, ainoastaan Kimo pysyi koko ajan syrjässä, istuen aukean paikan laidassa kasvavissa puissa.

Äkkiä huusi apina puun latvasta:

— Neekerit tulevat!

Intiaanit eivät ymmärtäneet hänen puhettaan, mutta kun Lalli käänsi sanat heidän kielelleen, syntyi leirissä kauhea mellakka. Vaimot ja lapset syöksyivät takaisin majoihin, mutta miehet tarttuivat aseisiinsa ja kävivät väijyksiin pensaitten ja puitten taakse, ja kun neekerit tulivat, saivat he vastaansa nuoli- ja luotituiskun, niin että he päätä pahkaa pakenivat. He olivat luulleet tapaavansa leirin sikeässä unessa ja voivansa ryöstää sitä vastarintaa kohtaamatta.