— No niin, — sanoi se vihdoin vastahakoisesti, — lupaathan, ettet tapa häntä, ennenkuin olemme ehtineet kotiin. Voisihan sattua, että löytäisimme matkan varrelta jonkun suuren kuolleen eläimen, ja silloin olisi tappaminen ollut tarpeetonta. En pidä laisinkaan tästä jutusta.
— Olkoon menneeksi — sanoi äskeinen kondori vihaisesti. — Mutta jouduhan nyt vain matkaan! Poikasemme voivat meidän jutellessamme vaikka kuolla nälkään.
Näin sanoen otti se Lallin vahvoihin kynsiinsä, toisen tarttuessa Villiin, joka makasi siinä kuolleeksi tekeytyen. Ja sitten liidettiin halki ilmameren korkean Chimborazzon lumipeitteistä huippua kohti.
— Katsoppas, — huusi Villiä kantava lintu, kun he lähestyivät noita kolkkoja tunturijyrkänteitä, — tuollahan on kuollut guanako Kultaluolan ulkopuolella.
Molemmat linnut laskeutuivat nopeasti alaspäin, ja kohta tunsi Lalli seisovansa kallionkielekkeellä. Tämä oli vain kahden metrin levyinen pengermä äkkijyrkässä vuoriseinämässä, ja aivan hänen vieressään näkyi pyöreä kallioluolan aukko ja sen edustalla oli iso kuollut eläin, joka metsästäjän luodin tappamana luultavasti oli pudonnut satasen metriä korkeammalta pengermältä.
Se kondori, joka oli Lallia kantanut, syöksyi heti ylen ahneesti kuolleen guanakon kimppuun, mutta toinen tuli Lallin luokse ja puhui hänelle ystävällisesti.
— Kuuleppas nyt, poika, — sanoi hän. Me olemme säikähdyttäneet sinua koko lailla, mutta korvaukseksi kerron sinulle tästä luolasta jotakin, mitä valkoiset ovat etsiskelleet monta sataa vuotta, sitä koskaan löytämättä. Kun valkoihoiset ensin tulivat tähän maahan, himoitsivat he vain kultaa, kuten kondorit himoitsevat lihaa, ja he ryöstivät, rääkkäsivät ja surmasivat intiaaniraukkoja vain päästäkseen käsiksi tähän metalliin, joka ei kuitenkaan kelpaa syötäväksi. Intiaaneilla oli siihen aikaan paljon kultaa, mutta kun he näkivät, kuinka valkoihoiset sitä janosivat, päättivät he piilottaa kultansa sellaiseen paikkaan, mistä nämä rosvot eivät sitä koskaan voisi löytää. Muuan intiaani oli sattumalta keksinyt tämän luolan, jota ei voinut nähdä ylhäältä eikä alhaaltakäsin ja johon saattoi päästä vain laskeutumalla nuoran varassa ylemmältä pengermältä. Tänne piilottivat he suurimman osan kullastansa, eikä kukaan niistä, jotka olivat tässä työssä mukana, ole koskaan ilmaissut salaisuutta. Voit itse käydä luolaan katselemaan kultaa.
Lalli ojenteli jäykistyneitä jäseniään ja tunsi kohta mielensä reippaammaksi, ja Villikin heräsi valekuolleista ja silitteli kylkeänsä hänen jalkaansa vastaan. Lalli oli tullut kondorin kertomuksesta niin uteliaaksi, että hän päätti mennä luolaan.
Tämä ei ollut syvä, ja kun Lalli oli ahtaasta aukosta astunut sisälle, avautui se tilavaksi, kehämäiseksi huoneeksi. Oviaukosta tunkeutui auringonvaloa sisään ja välkkyi ja säihkyi kultakasoissa, joita oli kaikkialla. Erääseen kohtaan oli pinottu puhtaasta kullasta tehtyjä isoja, raskaita pyöriä, joihin oli piirustettu täyteen kaikenlaisia ihmeellisiä merkkejä, toisin paikoin oli kasoittain erilaatuisia kulta-astioita, haarniskoita, aseita, työkaluja, kaikki kullasta, ja kaikkialla luolan lattialla välkkyi paksu kultahiekkakerros.
Lalli seisoi aivan hämmentyneenä ja katsoa tuijotti kaikkeen tähän kultaan. Hän oli kuullut sanottavan, että se, joka omisti paljon kultaa, oli rikas, ja täällähän oli sitä niin paljon, että sillä saattoi tehdä kaikki Helsingin asukkaat rikkaiksi. Hänen täytyi ottaa jotakin mukaansa vanhemmilleen, kun hän lähti kotiin.