Nokkaeläin pakeni puroon nuolen nopeudella, nokkasiilin levittäessä kaikki piikkinsä suojakseen.
— Pakene, poika, — vikisi nokkasiili hätäytyneenä. — Kas tuossa on itse paholainen kimpussamme.
Esiin syöksyvä pussiahma ei ollut iso, mutta näytti niin hurjalta ja ilkeältä, että Lalli kadotti rohkeutensa ja pakeni muurahaiskeon toisella puolella olevaan korkeaan puuhun, jonka paksu runko kohosi saniaisten keskestä, mutta jonka latvaa hän ei voinut nähdä tuuheilta saniaislehdiltä. Sillä välin ryhtyi Villi rohkeasti taisteluun pussiahmaa vastaan hypäten sen niskaan. Ahma tavoitteli purrakseen, niin että leukapielet naksahtelivat tuhoaennustavasti, mutta kissa oli aina sitä sukkelampi. Villin lyhyet hampaat ja kynnet eivät kuitenkaan voineet läpäistä ahman tuuheata turkkia, ja niin pian kuin Lalli oli puussa turvassa, livahti Villikin parilla loikkauksella perästä.
— Siinä sinulle parahiksi, senkin roisto, vikisi nokkasiili raivoavalle ahmalle, joka kiukuissaan puri ja repi kaarnaa puunrungosta.
— Vartokaapa vain, — huusi ahma. — Minä tässä vielä näännytän nälkään teidät molemmat siellä puussa. Kutsunpa eukkoni apuun.
Ja sitten se päästi maanittelevan ulvahduksen, ja viidakosta tuli toinen pussiahma hampaat yhtä uhkaavasti kiilussa.
Lallista alkoi puussa kököttäminen tuntua koko kaamealta. Hänellä ei ollut vähintäkään halua laskeutua ja joutua noitten ilkeitten petojen raadeltavaksi. Hänen piti ottaa selko siitä, oliko mahdollista saada mitään apua läheisyydestä. Tässä mielessä hän kiipesi vielä ylemmäksi puuhun, niin että hän saattoi nähdä yli saniaisten, jotka alempana haittasivat näköalaa. Mutta täältäkään hän ei voinut paljoa nähdä, sillä puro virtasi ahtaan ja syvän laaksonourun pohjalla, jonka reunojen yli hän ei vielä kyennyt näkemään. Hän kiipesi sentähden vielä korkeammalle, ja nyt vihdoinkin hän hallitsi maisemaa.
Toisella suunnalla hän näki siintävän vuorijonon kohoavan taivasta kohti. Sielläpäin näyttivät olevan puron lähteet. Vuorten ja hänen välillä oli laakson toinen reuna matalan viidakon peittämä, mutta toisella puolella kohosi komeita puita. Ne näyttivät kuitenkin tarjoavan vain perin vähäisen siimestä, sillä lehdet olivat syrjällään eivätkä lappeellaan aurinkoon päin, niinkuin on laita kotona Suomessa. Toisella suunnalla hänen lähellään laski puro laakson ourusta laajalle aaltomaiselle lakeudelle, jolla suuria lammaslaumoja oli laitumella. Pari repaleista mustaa poikaa moniaan koiran avustamana kaitsi niitä.
— Hei, pojat, — huusi Lalli. — Tulkaa pelastamaan minua pussiahmojen kynsistä.
Pojat näyttivät kuulleen huudon, sillä he tulivat heti juoksujalkaa koirat mukanansa ja paksut sauvat aseena. Pystykorvaiset koirat olivat suuret ja voimakkaat. Ne kävivät heti vimmatun raivokkaasti molempien pussiahmojen kimppuun, jotka puolustautuivat hampaat irvessä ja vihaisesti muristen. Syntyi hurja, mutta lyhyt ottelu, sillä koirat olivat ahmoja paljon suuremmat, ja pojat käyttivät hyväkseen jokaista tilaisuutta rusikoidakseen sauvoillaan raivokkaita petoja. Vielä kuollessaankin purivat hurjat eläimet sauvoja ja tavoittelivat koiria.