Maru nauroi onttoa, käheää nauruaan.
— Katsohan, poikaseni, — sanoi hän uljaasti. — Tuollaista ei moni valkoihoinen kykene tekemään. Muinoin Maru harhaili näissä metsissä metsästäen kenguruja ja oli voimakas ja vapaa, kunnes hän kerran kohtasi valkoihoiset miehet. Nämä taritsivat hänelle tulivettään, ja siitä pitäen on hän ollut heidän ja tuliveden orja, ja sitten sai hän rintaansa valkean kuoleman, jota he sanovat keuhkotaudiksi, ja nyt hän kohta kuolee. Hoh hoi tosiaan! Olivatpa ne toisenlaisia aikoja.
— Niku ja minä emme koskaan maista valkoisten tulivettä, — sanoi Timu päättäväisestä. — Me palvelemme heitä ja otamme heidän kultansa, mutta emme koskaan heidän tulivettänsä.
— Siinä teet oikein, Timu, — sanoi Lalli vakavasti. Hänkin oli nähnyt juopuneita miehiä omassa maassaan ja hän aavisti, mitä metsäläinen tarkoitti tulivedellä.
— Niinpä niin, — huokasi vanhus ja yskäisi uudestaan. — Vanhan Marun täytyy vielä viimeistä kertaa lähteä katsomaan metsää, sillä yöllä hän kuolee. Jos sinua, poika, huvittaa, niin voit tulla mukaan, ja minä näytän sinulle, mitä siellä vielä on näkemisen arvoista. He ovat hävittäneet parhaimman riistan tultasyytävillä putkillaan, mutta hiukan on sitä toki vielä jäljellä, samoin kuin on hiukan vielä henkeä Maru-vanhuksessa.
— Saammeko tulla mukaan, saammeko tulla mukaan? — huusivat molemmat pojat.
— Vaikkapa vain, — myönsi vanhus, — voivathan valkean miehen koirat tunnin ajan vartioida valkean miehen lampaita. En usko, että nyt voi mitään vaaraa olla tarjolla, nyt, kun pussiahmat ovat poissa. Menkäämme kuitenkin ensin katsomaan, miten lampaitten laita on.
He lähtivät kaikki lakeudelle, jossa oli mustanaan määkiviä lampaita. Maa oli täynnänsä koloja ja petollisia maanalaisia käytäviä, joihin jalka äkkiä vajosi ja joista silloin tällöin kanien päitä pistäytyi esiin.
Vanha austraalialaisneekeri naurahti käheästi.
— Kas tuollaista sukua valkoinen mies on tuonut meille metsänriistamme tilalle, — sanoi hän. Niitä eläimiä on nyt maa tulvillaan, niin etteivät valkoihoiset itsekään tiedä, miten heidän on niiltä suojeltava vainioitaan. Ensin oli heillä vaivaa niitten tänne tuomisessa, ja nyt maksavat he palkinnon sille, joka niitä ampuu.