Kun karhu älysi olevansa keksitty, aikoi se heti syöksyä heidän kimppuunsa, mutta Villi oli vielä vikkelämpi ja loikkasi nopeasti kuin salama karhun päälle ja alkoi raapia sen silmiä ja purra sen korvia. Karhu tavoitteli kissaa raskaalla kämmenellään, joka olisi kissasta tehnyt märän läiskän, jos isku olisi osunut, mutta Villi livahti syrjään ketterästi kuin orava puolelle ja toiselle ja puri ja repi edelleen ja huutaen samalla Lallille.
— Paina sinä nyt tiehesi, sillä välin kuin minä tätä pidättelen! Minä sinut kyllä taaskin tavoitan.
Lalli ymmärsi, ettei hän voinut tehdä sen viisaammin ja juoksi avoveden partaalle. Siinä menettelyssä ei ollut paljon järkeä, koskapa hän ei tiennyt miten hän pääsisi sen ylitse, mutta eipä hän keksinyt parempaakaan.
Kun hän tuli jäälautan reunalle, näki hän siellä koko joukon kömpelöitä olentoja, jotka makasivat vatsallaan jäällä ja nauroivat Villin ja karhun ottelulle niin, että hampaat, jotka olivat kuin norsun torahampaat, loistivat auringonpaisteessa.
— Häh, häh, häh, — röhkivät ne. — Sattuikin hyvästi roistolle. Siinä mokomalle palkkansa siitä, että tulee varastamaan meiltä poikasiamme, kun käännämme vähänkin selkämme niille. Pelkuri raukka se on ja kavahtaa kyllä ahdistamasta täysikasvuista mursua, mutta kas poikasen tappajaksi siinä on miestä.
— Eivätkö herrat voisi auttaa minua salmen toiselle puolelle, — kysyi Lalli kohteliaasti kumartaen ja tapasi kädellään tukkaansa nostaakseen lakkiaan, niinkuin hän oli tottunut tekemään, vaikka hänellä ei ollutkaan lakkia lainkaan päässään.
Muuan suurimmista mursuista hillitsi naurunpuuskansa.
— Tottahan sen toki voin tehdä, pikku nallikka, — röhkäisi hän suopeasti. — Näyt kyllä kuuluvan ihmiskuntaan sinäkin, ja ihmiset eivät ole hyvänsävyisiä meitä mursuja kohtaan, mutta sinä olet huomaavainen ja kohtelet meitä vesieläimiä, niinkuin kunnollista väkeä ainakin. Ja sitten vielä tuon kissapahuksen takia, joka sulla on mukanasi ja joka niin nasevasti antaa karhulle kyytiä, tahdon viedä teidät molemmat salmen toiselle puolelle. Toverit, pitäkää nyt Nallea matkan päässä!
Kaksi suurinta koirasmursua asettui heti paikalla karhun tielle torahampaat uhkaavasti kohollaan, sillävälin kuin Villi ja Lalli kiipesivät ystävällisen mursu-vanhuksen selkään tämän lähtiessä uida lekottelemaan salmen poikki taakkoinensa.
Jään reunamalla salmen toisella puolella seisoi kiireestä kantapäähän nahkavaatteisiin puettu poika ja katsoa tuijotti tulijoihin suurin, hämmästynein silmin ja suu selällään. Hänen kasvonsa olivat keltaisenruskeat, poskipäät ulkonevat ja nenänsä litteä, ja kädessään hän piti pientä jousta. Hän oli suunnilleen Lallin ikäinen.