— Mikäs hullunkurinen poika tuo on, — kysäisi Lalli.
— Onhan se eskimopoika, tiedän mä — vastasi mursu vähän äreästi. — Etkös ole ennen mokomia nähnyt? Ne ovat ilkeitä pahuksia ja ampuvat meitä noilla pitkillä, terävillä puikoillaan.
— Hei, poika, — huusi Lalli. — Jos ammut mursu-ystävääni, niin saatpa minulta vasten silmiäsi.
— Kaikkea vielä, siihenpä et kykene, — virnisti poika. Ja sitten otti hän yhden pieniä nuoliaan, asetti sen jouselle ja ampui kohti mursua. Nuoli oli toki liian heikko voidakseen tunkeutua paksun nahkan lävitse, mutta niin pian kuin Lalli oli tullut kyllin lähelle jäänreunamaa, hyppäsi hän maihin ja kävi pojan kimppuun; ja syntyipä siitä oivallinen ottelu, niin että pojat kierivät keränä lumessa. Vieras poika oli väkevä kuin nuori karhu, mutta Lalli kun oli paljon ketterämpi ja sukkelatuumaisempi, ei hän ollut toista huonompikaan. Vihdoin viimein olivat molemmat niin uuvuksissa, etteivät jaksaneet tapella kauempaa, ja sitten nousivat he pystyyn ja nauroivat, tulivat hyviksi ystäviksi, ja vieras poika kertoi, että hänen nimensä oli Patsu ja että hän oli päällikön poika.
— Mikä paikka tämä on, — kysyi Lalli, kerrottuaan toiselle, kuinka hän oli sinne joutunut.
Uteliaana hän katseli noita kimaltelevia jäävuoria, mustia kallioita, joita siellä täällä auringon puolella peitti sammal ja vihreät korret. Toisin paikoin olivat vuoret suurien vesilintuparvien peitossa, sillä linnuilla oli siellä pesänsä.
— Tämä on kaukainen saari Jäämeren perukoilla, — vastasi poika koppavan näköisenä. — Tämä on komein paikka koko maailmassa. Täällä sinä saat ampua peuroja ja isoja myskihärkiä ja hylkeitä ja kaloja. Täällä ei tarvitse koskaan nähdä nälkää, kunhan vain osaa hankkia varastoja talven varalle. Tietäisitpä vain, miten ihanata rasvaa me täällä syömme! Sellaista sinä et saa missään muualla maailmassa. Käyppäs mukanani isäni asuntoon, niin saat nähdä jotakin hienoa. Se on koko heimon ja piankin koko maailman muhkein talo. Mutta mikä hassunkurinen eläin sinulla on seurassasi?
— Onpahan vain kissa, — vastasi Lalli. Mutta jollet ole sille kiltti, niin voi se repiä silmät päästäsi, niinkuin se repi jääkarhulta.
— Tekikö se niin? — kysyi poika kunnioittavasti. — Silloinpa en uskalla siihen koskea.
Ja sitten kiitteli Lalli mursua ja puristi hyvästiksi kahden kouran sen oikeata etukäpälää. Sitten kävelivät molemmat pojat saaren rinnettä ylöspäin Villin seuratessa kintereillä.