— Jos Maru olisi valkoihoinen, voisi hän sen tehdä, — sanoi vanhus surumielisesti, — mutta mustaihoiselle se on mahdotonta. Ei hän ymmärrä käyttää valkoihoisen rahoja, vaan valkoihoinen petkuttaisi häneltä kaiken taikkapa ehkä tappaisikin hänet. Ota vain kivet, poika, ja käytä ne auttaaksesi mustia veljiäni.
Kyynelet kihosivat Lallin silmiin, kun hän otti käteensä pussin, ja hän lupasi säästää timantit siksi kunnes kasvaisi suureksi ja palaisi Austraaliaan auttamaan mustaihoisia.
— Silloinpa minä voin kuolla turvallisesti, — sanoi vanhus.
Molemmat villipojat katsoa tuijottivat isäänsä ja timantteihin hämmästynein silmin, kuitenkaan sanomatta mitään.
— Jollet heti paikalla luovuta minulle noita kiviä, poika, — sanoi ankara ääni pensaikosta käyttäen Marun ja poikien kieltä, jota myös Lalli ymmärsi, — niin käy sinun huonosti. Tuo vanha petturi on minun palvelijani, ja jos hän on löytänyt timantit minun tiluksiltani, niin kuuluvat ne minulle eivätkä hänelle.
Viidakosta astui esiin parrakas, ahavoitunut mies, joka ojensi uhkaavasti kiväärinsä Lallia kohti.
— Hyppää, hyppää — huusi Villi, ja Lalli ymmärsi heti hänen tarkoituksensa, ja molemmat tekivät hyppäyksen avaruuteen parrakkaan miehen luodin vinkuessa aivan Lallin korvissa.
7. Polyneesia.
Kuinka Lallin on vaikea osata pilkkuun. Merikö vai järvi, kookospähkinäkö vai saari. Ihmemaa meren pohjalla. Haikala nielee Villin. Lallin suru ja musta sika lohduttajana. Sian viisaus. Ihana maa. Siivekkäitä sotilaita. Antarktis. Raakalaiset saapuvat. Lallin pako. Ihmissyöjät osoittautuvatkin olevansa siansyöjiä. Kauhea rajumyrsky.
Lalli oli mielestään parantumaton hutilus, kun hän herätessään huomasi, että hän oli hukannut nahkapussin timantteineen, aivan niinkuin hän edellisellä kerralla oli kadottanut kultamaljakon. — Miten saattoi hän olla sellainen kömpelö köntys? Äiti olisi toki tullut niin iloiseksi, jos hän olisi saanut sellaisen kauniin kiven, ja isä olisi varmastikin voinut ostaa sen saaristossa olevan huvilan, joka hänen mielestään nyt oli aivan liian kallis, ja kuitenkin olisi jäänyt riittävän paljon tähteeksi poloisten Austraalian neekerien auttamiseksi. Kaikki tuo oli niin harmittavaa, ettei Lallia laisinkaan haluttanut kertoa vanhemmillensa matkoistaan, vaikka hän muuten oli aikonut kertoa niistä juuri tänään. Hänen täytyi vielä tehdä pari yritystä. Ehkäpä hänen sittenkin onnistuisi tuoda mukanaan jotakin kallisarvoista.