— Et sinä ole vielä kaikkia maanosia nähnyt, — väitti muudan vanha pingviini joukosta. — Tuolla kaukana etelässä on on vielä maanosa nimeltä Antarktis. Meillä on siellä asuvia sukulaisia, toisia pingviinejä, ja he ovat kertoneet meille siitä maasta. En luule kuitenkaan kannattavan yrittää sinne, sillä koko maa on jään ja lumen peitossa. Se ulottuu aina etelänapaan asti, ja siellä on niin hirvittävän kylmä, ettei siellä ole muita eläviä olentoja kuin pingviinejä, jotka asuvat vain rannikolla. Sydän jäätyisi rinnassasi siellä, ja moni matkustaja, joka on koettanut tunkeutua sen sisäosiin, on saanut surkean kuoleman. Parasta on, että pysyt täällä, missä on kaunista ja lämmintä.
— Raakalaisia tulee, — huusi äkkiä eräs pingviineistä.
Sika heräsi makeasta unestaan ja hypähti kauhusta korkealle ilmaan.
— Missä, missä? — vinkui se.
— Tuolla, — vastasi pingviini ja osoitti nokallaan merelle päin, missä Lalli keksi kolme mustaa pistettä, jotka nopeasti lähestyivät. Ne olivat varmaan villien kanootteja, joista hän oli lukenut Robinson Crusoesta.
Sika syöksyi suinpäin metsään huutaen Lallille, että hän koettaisi pelastautua miten parhaiten taitaisi. Pingviinit sukelsivat nopeasti mereen. Raakalaisethan olivat ihmissyöjiä ja söisivät hänet suuhunsa, jos saisivat hänet kiinni. Hän juoksi sian perästä metsään, mutta hänen oli mahdotonta seurata sitä tiheässä viidakossa, ja hän huomasi pian jääneensä yksin, hengästyneenä ja vapisevana.
Kotvan aikaa juostuaan umpimähkään tuli hän taas rannalle, ja aivan metsän laidassa aukeni korallikalliossa pieni luola. Sinne hän juoksi ja piilottautui hiljaa perimmäiseen soppeen. Hän koetti pysytellä niin hiljaa kuin mahdollista ja viimein hän nukahti, mutta läheltä ammuttu laukaus herätti hänet, jotta hän kavahti pystyyn kauhuissaan. Kuitenkaan hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan katseli ulos luolan ovelta.
Silloin näki hän raakalais-joukon tulevan metsästä ja kantavan selässään polttopuita. Useimmat niistä olivat melkein alastomat, vyötäisten kohdalle vain oli kierretty vaatekaistale, mutta muuten ne eivät näyttäneetkään niin kauheilta kuin hän oli odottanut. Niillä oli tosin tumma suklaanvärinen iho, mutta heidän kasvonsa eivät hänestä näyttäneet julmilta, vaan pikemmin iloisilta ja vilkkailta.
He sytyttivät nyt ison nuotiotulen rannalle, ja kohta tuli muita raakalaisia kantaen raskasta ruumista, johon Lalli ei uskaltanut katsoa. Se oli varmaankin se vanki, joka syötäisiin.
Samassa oli kai joku raakalaisista huomannut Lallin, sillä hän hypähti pystyyn ja kiiruhti luolan ovelle.