Lalli menee vierashuoneeseen. Isä nostaa Lallin polvellensa. Koko maailma luhistuu, ja kuu kierii sohvan alle. Villi herää kuolleista. Lalli kertoo.
Seuraavana aamuna koski Lallin ensimmäinen kysymys Villiä. — Ei, kukaan ei ollut nähnyt kissaa sitten edellisen illan, ja Lallin mieli masentui. Hän oli puolittain toivonut, että Villi kuitenkin olisi selviytynyt ja että se olisi ehkä hypännyt lastenkamariin ja välttänyt haikalan puraisun, mutta nyt näytti siltä, kuin tämäkin viimeinen toivo olisi ollut turha. Hänellä ei siis ollut muuta neuvona kuin tunnustaa vanhemmille, mitä oli tapahtunut.
Aamiaisen syötyä kävi hän sentähden vierashuoneeseen, missä isä istui sanomalehtiä lukemassa, äidin ommellessa käsityötänsä.
— Oletko poikaseni maasi myynyt ja hukannut rahasi, — kysyi isä ja katseli poikaansa lehden takaa, — vai oletko tehnyt pahojasi ja tahdot nyt niistä kertoa meille?
— Ei, en minä, mutta haikala nieli Villin, — nyyhkytti Lalli.
— Mitä ihmettä sinä nyt loruat, — kysyi isä aivan ällistyneenä.
— Siellä korallisaarella Tyynessä valtameressä, — selitti Lalli edelleen. — Villi hyppäsi puunrungolta pelastaakseen minut, ja silloin haikala sen nieli.
Isä ja äiti katsoivat toisiinsa, ja sitten he alkoivat molemmat nauraa.
Sitten isä laski sanomalehden käsistään ja otti Lallin polvelleen, silittäen ystävällisesti hänen keltaista kiharapäätään.
— Tuo seikkailusi täytyy sinun selittää vähän tarkemmin, — sanoi hän, ja Lalli kertoi alusta alkaen seikkailuistaan maapallolla, ja isä ja äiti kuuntelivat kasvavalla jännityksellä.