— Kunhan vain mieheni tulee kotiin, niin keihästää hän sekä sinut että tuon pienen pedon, — kirkui akka raivoissaan. — Kohtapa hän palaakin kotiin kalamatkaltaan.
Kun Lalli silmäili ulos oviaukosta, näki hän todellakin nahkatamineisen miehen lähestyvän avoimella salmella soutaen salaman nopeudella nahkavenettä, jota hän ihmeteltävän taitavasti ohjasi ainoalla kaksilapaisella airollaan.
Patsu ja akka olivat myöskin älynneet soutajan ja huutelivat häntä kiiruhtamaan ja surmaamaan nenäkkään vieraan, joka oli häväissyt heidän kotiansa ja vieraanvaraisuuttaan. Pian oli mies maissa ja tölmäsi majaa kohti pitkä keihäs kädessä.
Lalli kiiruhti ulos majasta Villi kintereillään ja koetti turhaan ennättää raivostuneen miehen tieltä. Koko ajan hän tunsi tukalaa tunnonvaivaa, sillä olivathan eskimot kuitenkin yleensä olleet hänelle ystävällisiä, eikä hänen olisi pitänyt kerskata isolla kotitalollaan.
— Hyppää, hyppää, — huusi Villi, kun mies oli aivan kohdalla keihäs uhkaavasti ojossa.
Lalli ymmärsi heti, mitä kissa tarkoitti, ja teki mahtavan loikkauksen avaruuteen jonkun verran vasempaan auringosta.
Melkein turtana hurjasta vauhdista heräsi hän taaskin tajuihinsa sohvalla lastenkamarissa, edessään pyörivä maapallo. Mutta Villi näytti olevan aivan tajutonna, sillä se nukkui silmät ummessa sykkyrässä sohvan nurkassa.
— Olivatpa ne aika ilkeitä ihmisiä, — sanoi Lalli Villille, joka juuri raotti silmiään ja haukotteli ja venytteli itseään. — Hyppäämmekö sinne takaisin isän pyssy mukanamme ja ammumme heidät?
— M-jaa, — sanoi Villi ja haukotteli uudelleen.
Oli ihmeellistä, ettei Lalli lainkaan ymmärtänyt kissan puhetta täällä kotona, vaan ainoastaan tuolla etäisellä maapallolla. Itsekin hän oli hyvin väsynyt ja uninen, eikä hänellä ollut suurtakaan halua palata pohjoisnavalle, eivätkä nuo tunnonvaivat tahtoneet jättää häntä laisinkaan rauhaan. Hän pysäytti sentähden sähkökoneen, aurinko ja kuu sammuivat ja maa lakkasi pyörimästä akselinsa ympäri.