— Mitä tuo punainen oikein on? — kysyi Lalli. — Se se varmaankin aiheuttaa sen, että Mars näyttää punaiselta maapallosta katsottuna.
Silloin huokasi Senni syvään.
— Se on hiekkaa, pelkkää hiekkaa — sanoi hän surullisena. Meidän tähdessä on näet niin vähän vettä, ettei se riitä kostuttamaan koko tähden pintaa, vaikka me johdammekin sitä tuhansia kanavia myöten kaikkialle, missä maaperä on viljelyskelpoista. Meressä on kyllä suolaista vettä ja sitä me tislaamme, mikäli meillä riittää voimaa siihen, ja sitten me johdamme napaseutujen lumen sulaessa muodostuvan veden ja pumppuamme vettä tähtemme sisustasta, mutta ei se sittenkään riitä. Suuri osa sitä vettä kerääntyy Päivölänjärveen, joka keväisin on täynnä, mutta syksyn edellä on siinä vain muutamia kaivoja jäljellä ja muu on kaikki peltomaana. Voit jo nytkin nähdä, että vesi on laskenut.
Ja Lalli näki todellakin kaupungin ja rannan välissä leveän peltovyöhykkeen, josta osa oli vihreänä, toinen osa vastakynnetty.
— Mutta mitäs te pelloilla teette, kun ette leipää syö? — kysäsi
Maija.
— Kaikki viljelyskasvit viedään jauhetehtaisiin, — selitti Senni. — Siellä sekoitetaan kasviaineet kivennäisaineisiin tarkoin siinä suhteessa, jonka ihmisruumis tarvitsee, ja jokainen meistä saa juuri niin paljon kuin tarvitsee, mutta ei ollenkaan enemmän. Sitä saadaan korteilla, ja minun täytyy pyytää valtiolta ylimääräinen annos sen korvaukseksi, mitä teille annoin..
Ja sitten hän päästi taas huokauksen. Siinä hän näytti silmälaseineen yht'aikaa lapselliselta ja vanhalta.
— Miten vanha sinä Senni oikeastaan olet? — kysyi Lalli.
— Kymmenen vuoden, — vastasi tyttö.
— Aivan minun ikäiseni! — huudahti Lalli.