Hän viritti kanteleensa ja rupesi laulamaan, ensin hiljaa, sitten yhä kovemmin, kunnes sävelet kaikuivat mahtavina ja voimakkaina vihreän meren yli. Kummalliset olivat hänen laulunsa sanat, ja Maija ja Lalli menivät aivan hämmennyksiin, eivätkä voineet seurata kaikkia hänen sanojaan. Koko ruumiissa tuntui niin merkillinen olo ikäänkuin vanhuksen sanat olisivat voineet nostaa heidät ylös maasta. Lopulta kävi laulu niin voimakkaaksi, että he unhottivat kaiken ympärillään. Heidän korvissaan suhisi ja tulet leiskuivat silmissä niin, että he hetkiseksi menivät tainnoksiin, ja kun he taas tulivat tajuihinsa, katselivat he kummeksuen ympärilleen.
He istuivat helmiäishohtoisessa sirosti kiemurtuneessa veneessä tai vaunuissa, joka näytti olevan tehty valtavan kokoisesta näkinkengästä. Se eteni nopeasti ja keinuen ihanalla sinisellä merellä, jota ulottui niin kauas kuin silmä kantoi ja jonka aaltoihin kuvastui yhtä sininen taivas pienine himmeine aurinkoineen ja miljoonine kimmeltävine tähtineen. Oli omituinen hämärä, puoliksi päivä, puoliksi yö, mutta ilma oli leuto ja miellyttävä, ja lämpöä näytti huokuvan vedestä veneen ympäriltä, jota veti virma delfinivaljakko.
Veneen keskellä seisoi vanha mies suureen kolmikärkeen nojaten. Hänen vielä kauniissa kasvoissaan oli pitkä merenvihreä parta ja terävät, viisaat, vihreät silmät. Hän katseli kummastellen lapsia, jotka istuivat veneen pohjalla hänen jalkainsa juuressa.
— Maasta tulleita vieraita, — hän mutisi itsekseen. — Mitähän tämä merkinnee?
Lalli tervehti kohteliaasti, kuten hänen tapansa oli, ja sanoi, että he olivat tulleet katselemaan tätä vanhuksen kiertotähteä, ja että heillä oli terveisiä tuotavana muilta roomalaisilta jumalilta, erikoisesti Minervalta, joka oli pyytänyt Neptunusta hyväntahtoisesti antamaan heille selityksiä, mikäli hän voi.
— Niin, niin, — vastasi ukko hymyillen, — on hyvä, että viisauden jumalatar lähettää oppilaansa saamaan opetusta minunlaiseltani vanhalta merenjumalalta. Siitä näkyy, miten vähäinen on itse asiassa erotus oppineiden ja oppimattomain välillä, sillä toden sanoakseni emme me paljoakaan tiedä, nimittäkäämmepä sitten itseämme jumaliksi tai ihmisiksi, sillä sen suuren koneiston mestari, jota sanotaan maailmankaikkeudeksi, on enemmän kuin Jupiter ja Odin. Me vaivaiset saimme vain jonkun yksityisen luonnonvoiman leikkikaluksemme, mutta hän yksin tuntee kokonaisuuden salaisuuden. Mutta Minervan vuoksi minä mielelläni kerron, minkä tiedän, kunhan te ensin kerrotte minulle, mitä te jo tiedätte.
Lalli kertoi sitten heidän kaikista edellisistä seikkailuistaan, ja
Neptunus kuunteli mielenkiinto yhä kasvaen.
— Jos olet nähnyt niin paljon, — hän sanoi kunnioittavasti, kun Lalli oli lopettanut, — niin tiedät jo monesta seikasta enemmän kuin minä, ja sinun tarvitsee vain oppia yhdistämään sarjaan kaiken, mitä olette nähneet, ja ymmärtämään sen sisäinen yhteys. Mutta ensinnähän teidän piti nähdä tämä kiertotähti, ja niinpä voimmekin tehdä pienen huvimatkan. Hei hopsis, delfinini!
Ja hän löi piiskalla korskahtelevia delfinejään, jotka ruiskuttivat ilmaan korkeita vesisuihkuja, ja sitten mentiin, niin että vesi kohisi näkinkengän ympärillä, yli tummansinisen meren, jota valaisivat pieni aurinko, suuri kuu ja miljoonat tähdet, kaikki yhtaikaa. Tähtien joukossa näki Lalli erään, joka oli hyvin ihmeellisen, melkeinpä kamalan näköinen, sillä näet oli perässään pitkä, viuhkanmuotoinen pyrstö, ja hän aikoi juuri kysyä vanhukselta, mikä se semmoinen oli, kun Maija keskeytti hänet.
— Eikö täällä ole enempää nähtävänä? — hän kysyi.