— Ei muuta kuin minkä nyt edessämme näemme, — vastasi Neptunus, — mutta sille, joka rakastaa merta, on tässä kylliksi. Koko tähti on veden peitossa, mutta tähden oma sisäinen lämpö pitää tämän veden lämpimänä, sillä auringosta ei täällä ole suurtakaan hyötyä, kuten näet.

— Eikö täällä ole ollenkaan eläimiä eikä kasveja? — kysyi Maija kovin pettyneenä.

— On täällä vedessä sekä eläimiä että kasveja, — vastasi vanhus. — On eräänlaisia äyriäiseläimiä, trilobiitteja, ja erilaisia simpukoita ja muita nilviäisiä, mutta ei suurempia eläimiä, delfinejäni lukuunottamatta. Ja sepä se juuri tekee täälläolon niin rauhaisaksi ja viihtyisäksi.

— Kylläpä! — sanoi Maija. — En minä vaan tahtoisi täällä elää. Minä tahdon nähdä lintuja ja puita ja kukkia.

Neptunus naurahti kuivakiskoisesti.

— Niin, niin, — sanoi hän, — niin tahtoo moni muukin. Mikä mistäkin pitää. Mutta mitä hyödyttää kaikki tuo ryömiminen ja juokseminen ja räpytteleminen? Mitä tarkoitusta siinä on? Muutamia päiviä ryömitään, ja siihen se sitten loppuu, ja taas täytyy syntyä uusia olentoja, ja kaikki tappelevat ja taistelevat keskenään ja koettavat sysätä toinen toisensa pois tieltään ja syödä toisiaan. Toisin on laita avaran meren. Sekin on liikkeessä, ja sen aallot vyöryvät ja loiskivat riemuisina tai ärjyvät vihaisina, mutta siellä ei valitella eikä siinä ole kuolemaa.

Maija ravisti tyytymättömänä päätään.

— Lohduttaakseni sinua, kerron sulle, miten maapallon ihmiset joskus voivat olla kekseliäitä, — sanoi Neptunus ystävällisesti. — Tarinan olen kuullut Minervalta viimeksi käydessäni Uranuksessa. Aivan äskettäin ei ainoakaan ihminen tietänyt tämän Neptunus-tähden olemassaolostakaan, mutta muut tunnettiin hyvin ja laskettiin sekunnilleen niiden kiertoajat. Mutta sitten rupesi kaksi tiedemiestä, toinen Parisissa, toinen Lontoossa, kummastelemaan, minkä vuoksi Uranus mahtoi muutamissa paikoissa hieman poiketa radastaan, ja sitten he tekivät sen johtopäätöksen, että nuo poikkeamat aiheutuivat jostakin suuremmasta kiertotähdestä, joka oli Uranuksen ulkopuolella ja joka veti sitä puoleensa, kun ne kulkivat toistensa ohitse. He tekivät niin tarkkoja laskelmia, että lopuksi voivat sanoa, miltä paikoilta taivasta tuo tähti oli löydettävissä, mutta sitä oli vaikea nähdä, muut pienet tähdet kun olivat siinä sekottamassa. Näihin aikoihin oli Berlinissä laadittu tähtikartta juuri siitä taivaanosasta, ja ranskalainen tiedemies pyysi saksalaisia tarkastamaan, olisiko taivaalla joku tähti, jota ei ollut kartalle merkitty. Nämä tekivät niin, ja silloin keksittiin tämä tähti, joka sai minun nimeni.

Lalli ja Maija kuuntelivat tarkkaavaisina, ja Lalli päätti mielessään, että mieheksi kasvettuaan hänkin vielä tekee jonkun suuren tähtitieteellisen löydön.

— Mutta miksi täällä on vain vettä eikä maata ollenkaan? — kysyi
Maija.