Puhuessaan tarkasteli vanhus tuikeasti sitä ihmeellistä pyrstötähteä, jonka Lalli jo ennen oli huomannut. Se suureni hyvin nopeasti ja näytti tulevan yhä lähemmäksi. Se näytti onnettomuutta tuottavalta ja kamalalta ja sai lapset tuijottamaan siihen kummastellen ja täytti heidän sydämensä pelolla, ja lopulta Lalli kysyi:
— Onko tuo pyrstötähti? Eikö se ole vaarallinen?
— Pyrstötähti se kyllä on, — vastasi vanhus, — ja varmaankin se kuvittelee olevansa hyvin vaarallinen, mutta kyllä minä tiedän antaa sille hyvän vastaanoton.
— Mutta mitä pyrstötähti oikein on? — kysyi Maija.
— Se on maailmanavaruudessa kiertelevä kulkuri, — vastasi Neptunus. — Se on tähti, joka syöksyy hullun lailla aurinkokuntamme halki laahaten valopyrstöään perässään. Pyrstötähdet kiertävät hyvin pitkiä soikion muotoisia ratoja joutuen toisinaan aivan lähelle aurinkoa, toisinaan taas niin kauas, että ne silloin ovat kenties jo toisissa aurinkokunnissa. Muutamat palaavat säännöllisesti takaisin, toiset taas ilmestyvät äkkiä näkyviin kuin kummitus ja häviävät jälleen. Jotkut ovat vaarattomia sumuolentoja, mutta toisilla on valkohehkuinen sisusta, joka kenties voisi vilahduksessa sulattaa koko maapallon, jos ne joskus sattuisivat yhteen törmäämään. Siihen päättyisi teidän kaikkien tarina. Te palaisitte kaikki tomuksi ja tuhaksi kaikkine sivistyssaavutuksinenne. Tuo veitikka on juuri sitä lajia ja se suuntaa kulkunsa suoraan meitä kohti, eikä sillä varmaankaan ole juuri hyviä aikeita.
Ja tosiaankin kasvoi tuo kamala tähti hirvittävää kyytiä, ja Lalli voi jo nähdä, että siinä oli valkohehkuinen sisusta ja sen ympärillä pyörivää loistavaa pilveä.
— Täytyykö meidän nyt kaikkien palaa kuoliaaksi? — kysyi Maija vavisten, kun tuo kauhea tulipilvi täytti suuren osan taivasta.
Mutta Neptunus vain nauroi tuikeata nauruaan ja äkkiä hän alkoi kaikin voimin heiluttaa kolmikärkeään, toisinaan sillä hosuen mylleröivää merta ja toisinaan uhaten lähenevää tähteä.
Silloin muuttui kaikki heidän ympärillään. Raskaat, mustat myrskypilvet vyöryivät taivaalle sotavaunujen tavoin, ja ukkonen jylisi. Kävi pimeäksi kuin yöllä, ja tätä kamalaa näytelmää valaisivat vain häikäisevät salamat, jotka melkein taukoamatta sinkoilivat ristiin rastiin. Kauhea rajutuuli kohisi mereltä nostaen mustalle taivaalle vesipilviä, ja pimeyden halki ja suoraan poikki vaahtopäisten laineiden mennä viilettivät Neptunuksen vaunut korskuvien delfinien vetäminä. Yhä huimemmaksi kiihtyi meno, ja yhä kiihkeämmin heilutti vihastunut jumala kolmikärkeään, ja lopulta tuntui kalpeista ja pelästyneistä lapsista kuin olisi tuo vimmattu rajumyrsky viskannut ylös monen peninkulman paksuisen vesisuihkun, joka kohisten ja sähisten sekaantui mustiin pilviin.
Vielä hetkisen jatkui tätä hirvittävää myllerrystä, ja sen keskeltä kajahti Neptunuksen riemuisa voitonnauru. Mutta äkkiä hän painoi kolmikärkensä näkinkengän pohjaan, ja heti taukosi myrsky, ja ihmeellinen hiljaisuus vallitsi koko luonnossa. Mustat pilvet hajaantuivat, ja niiden halkeamista pilkisti tähti toisensa jälkeen ja lopuksi myös pieni aurinko, joka valoi kultiaan yhä lainehtivaan mereen. Pian tuli taivas aivan kirkkaaksi ja siniseksi kuin ei se koskaan olisi ollutkaan ainoankaan pilven tummentama, aallot asettuivat ja lipattelivat leikkien näkinkengän laidoilla. Katsoessaan ylöspäin näkivät lapset vaarallisen tähden olevan jo kaukana, aivan kuin pakomatkalla avaruuden halki.