»Niin, siellähän on kovin yksinäistä ja he eivät ole viihtyneet. Siellähän ei ole keitään valkoihoisia lähistöllä ja he kai olisivat halunneet seuraa. He tekivät valituksen ja saivat siirron. Mutta ei heidän osakkeensa tästä nousseet toiminimen silmissä.
Kerroin hänelle, että olin laivalla seurustellut uuden koulunopettajan kanssa.
»Aivan oikein», hän lausui miettiväisenä, »koulu on ollut viime aikoina sangen usein tyhjänä. Millainen mies on tuo Wardlaw? Luuletteko hänen pysyvän paikassaan?»
»Kaikesta kuulemastani päättäen», minä lausuin, »ei
Blaauwildebeestefontein tunnu olevan vallan kansanomainen paikka.»
»Ei, se on totta. Juuri senvuoksi olemme hankkineet teidät sinne. Kenkään siirtomaissa syntynyt ei voi viihtyä tuollaisessa ympäristössä. Hän haluaa paljon seuraa, eikä hän pidä siitä että alkuasukkaat ovat aivan noin lähellä häntä. Siellä ylhäällä on vain alkuasukkaita ja muutamia hollantilaisia farmareita, heissäkin sekaverisiä. Mutta te kotimaan nuorukaiset viihdytte paremmin tuollaisessa ponnistuksia vaativassa elämässä, muutenhan te ette tulisikaan tänne.»
Jokin mr Collesin äänessä saattoi minut tekemään vielä yhden kysymyksen.
»Mikä tuota paikkaa sitten oikein vaivaa? Jotain siinä täytyy olla enemmän kuin yksinäisyys, ajattelen, koskapa kaikki niin äkkiä ovat lähteneet sieltä. Olen varmasti päättänyt jäädä tänne ja aion myös pysyä päätöksessäni, niin että teidän ei lainkaan tarvitse pelätä kertomasta minulle kaikkea.»
Päällikkö katsoi tiukasti minua. »Kas tuollaisesta puheesta minä pidän. Teillä näyttää olevan jäykkä selkä, ja katson näinollen voivani puhua suoraan. Siellä on jotain hullusti. Jotain mikä hermostuttaa keskinkertaista miestä. Mitä se on, sitä en tiedä, eivätkä sitä tiedä edes ne jotka sieltä pois tulevat. Nyt tahtoisin, että te ottaisitte selvän kaikesta. Tekisitte toiminimelle sanomattoman suuren palveluksen, jos selvittäisitte asian. Ehkä se »jokin» on alkuasukkaissa tai ehkä siihen on syynä »taakhaars», tai on se vielä jotain muuta. Ainoastaan vanha Japp näkyy kestävän sitä, ja hän on sitäpaitsi liian vanha ja tylsistynyt muuttaakseen pois. Koettakaa nyt vain pitää silmänne avoinna ja kirjoittakaa minulle yksityisesti, jos tarvitsette jotain apua. Huomaan että ette ole saapunut tänne terveyssyistä, ja nyt on teillä mahdollisuus panna jalkanne astimelle.»
»Muistakaa, että teillä on ystävä minussa», hän sanoi myöhemmin kun erosimme puutarhan veräjällä. »Noudattakaa neuvoani, älkääkä pitäkö liikaa kiirettä. Puhukaa mahdollisimman vähän, älkää koskeko väkeviin, opetelkaa mahdollisimman paljon kieltä, mutta olkaa kuin ette sanaakaan ymmärtäisi. Varmasti pääsette perille jostakin. Hyvästi, poikani», ja hän jäi huiskuttamaan minulle lihavalla kädellään.
Samana iltana astuin lastilaivaan, joka kiersi rannikkoa Delagoalahteen. Maailma ei ole suuri — ainakaan meille kierteleville skoteille, sillä kenenkäpä muun olisin ensimmäisenä laivaan tultuani tavannut ellen vanhaa ystävääni Tam Dykeä, joka oli toisena perämiehenä laivalla! Pudistimme kättä ja minä vastailin parhaan kykyni mukaan hänen Kirkcaplea koskeviin kysymyksiinsä. Söin illallispalan hänen kanssaan hytissä ja kiipesin sitten kannelle näkemään laivan irroittamista rannasta.