Kerroin Henriquesista ja hänen petollisuudestaan. Avoimesti ja rehellisesti minä puhuin kaikesta mitä oli tapahtunut Dupree Driftin luona, enkä lainkaan salannut omaa osaani.
»Minä taistelin elämästäni», sanoin. »Jokainen tosi mies teidän joukossanne olisi tehnyt samoin.»
Senjälkeen kuvasin heille viimeisen ratsastukseni, ja sen näyn, jonka olin nähnyt Rooirandin juurella. Koetin antaa heille kuvan Henriquesista makaavana kuolleena taitetuin niskoin ja Inkulusta, kuolettavasti haavoitettuna, luolassa laahautuen liikkuvana.
Korkean jännityksen hetkellä tulee varmastikin jokaisesta miehestä puhuja. Huomasin itsessäni lahjoja, joista en koskaan ollut uneksinutkaan. Arcoll sanoi minulle jälkeenpäin, että minä olin hurmioitunut, ja varmaa on, että löysin avaimen päälliköiden sydämeen. Kuvasin heille viimeistä näytelmää luolassa, kun Laputa oli paiskannut kivisillan alas kuiluun ja sitten lausunut viimeiset sanansa: että hän oli Afrikan viimeinen kuningas ja että hänen mukanaan menisi kapina nurin. Sitten kuvailin heille hänen kuolinhyppyään virtaan ja silloin kuului ympärillä istuvien riveistä syviä huokauksia.
»Te näette minut täällä», sanoin, »yksinomaan Jumalan armon avulla. Löysin tien putouksen ja kallioitten kautta pois luolasta, tien jota kukaan ennen minua ei ollut kulkenut eikä tule minun jälkeeni kulkemaan. Teidän kuninkaanne on kuollut. Hän oli suuri kuningas, sen voin minä, joka seison tässä edessänne, todistaa, ja koskaan ette tule näkemään hänen vertaistaan. Hänen viimeiset sanansa olivat, että kapina on nyt lopussa. Muistakaa näitä sanoja, veljeni. Me olemme tulleet tänne tuomaan ei sotaa vaan rauhaa, tarjoamaan teille anteeksiantoa ja hyvitystä kärsimistänne vääryyksistä. Jos haluatte jatkaa taistelua, niin teette sen varmasti tietäen häviävänne ja vastoin kuninkaanne lausumaa tahtoa. Minä olen tullut tänne huolimatta uhkaavasta vaarasta ilmoittamaan teille hänen käskynsä. Hänen henkensä hyväksyy varmasti sen mitä teen. Miettikää tarkoin, ennenkuin uhmaatte Käärmeen käskyä ja vedätte päällenne hirvittävän koston.»
Tunsin että olimme voittaneet. Päälliköt neuvottelivat yhdessä hiljaa ja vilkuilivat minuun usein ihmettelevin katsein. Lopuksi tuli korkea-arvoisin heistä esiin ja laski kiväärinsä jalkojeni juureen.
»Tahdomme uskoa rohkean miehen puhetta», hän sanoi. »Täytämme Käärmeen toivomukset.»
Arcoll otti nyt päällikkyyden. Hän järjesti täydellisesti aseistariisumisen ja antoi eri komppaniain miesten vuoronperään marssia järjestyksessä pois Inandan Kraalista määräpaikkoihin ylätasangolla, missä meikäläiset joukot ottivat vastaan heidän aseensa, ja heidät varustettiin elintarvikkeilla. Sikäli kuin lukija haluaa lähempiä kuvauksia näistä tapahtumista viittaan mr Uptonin teokseen. Meiltä meni tähän kaikkeen useita päiviä ja se tuotti melkoista vaivaa, mutta noin viikon kuluttua oli koko Laputan armeija jaettu eri paikkakunnille, aseettomana, hyvin vartioituna ja odottamassa lupaa saada jälleen palata kotiseuduilleen.
Senjälkeen matkusti Arcoll etelään sotaan, jota käytiin Swazi- ja Zulu-maiden rajoilla useita kuukausia eteenpäin, samalla kun hän uskoi minulle ja Aitkenille asuttamistyön. Käytettävissämme olevat joukot olivat riittämättömät, ja ellei arvonanto meitä kohtaan olisi ollut niin suuri ja Laputan muisto niin elävä, olisi usein saattanut sattua ikävyyksiä. Työmme kesti kauan, sillä suuri osa joukoista oli pohjoisesta päin ja muonituksen hankkiminen joukoille talvisaikana oli vaikeata, kun maan suurimmat edut olivat valvottavina etelässä, missä sota raivosi. Mutta minä puolestani olen kiitollinen niille vaatimuksille, jotka minulle oli asetettu, sillä näihin aikoihin minä kehityin ajattelemattomasta pojasta järkeväksi mieheksi. Opin ymmärtämään valkoisen miehen tehtävän ja velvollisuudet. Hänen täytyy alati kantaa vastuu, hän ei saa vähimmässäkään määrässä ottaa huomioon henkeään tai omaisuuttaan, ja hänen täytyy tyytyä siihen palkkioon, mikä sisältyy itse työn suoritukseen. Siinä on juuri ero valkoisen ja mustan miehen välillä; vastuunalaisuuden tunne, johtamiskyky, ja niinkauan kuin tiedämme nämä periaatteet ja elämme niiden mukaan, tulemme hallitsemaan, ei vain Afrikassa vaan kaikkialla missä mustaa rotua on olemassa, rotua, joka elää vain päivää varten ja joka ajattelee vain ruumiillisia tarpeitaan. Toimintani sai minut myöskin ymmärtämään alkuasukkaita ja ottamaan osaa heidän kohtaloihinsa. Sain tietää paljon heidän keskuudessaan vallitsevista epäkohdista. Ennenkuin olimme saaneet Laputan armeijan osat asettumaan rauhassa kraaleihinsa, varustettuina riittävillä elintarvikkeilla, jotta he pääsisivät yli kevään, olimme me, Aitken ja minä, saaneet tosiaankin terveemmät valtiolliset katsantokannat kuin mitä tapaa kaupungeissa, joissa istutaan toimistoissa ja katsellaan elämää sanomalehtien ja asiakirjapinkkojen lävitse.