Arcollin eloisat, leikilliset kasvot olivat saaneet kovan ja päättäväisen ilmeen, ja hänen silmänsä hehkuivat teräksensinisinä. Jo pelkkä hänen näkönsä oli omiaan rauhoittamaan minua huolimatta kaikesta mitä hän oli kertonut.
»Mutta mitä hän sitten oikeastaan voi toivoa saavansa aikaan?» kysyin. »Vaikkapa hän nostaisi aseisiin jokikisen kafferin Etelä-Afrikassa, tulisi hän lopulta lyödyksi. Sanoitte että hän on saanut kasvatusta. Siinä tapauksessa hänen pitäisi toki ymmärtää, ettei hänellä pitemmän päälle ole mitään mahdollisuuksia.»
»Sanoin, että hän on saanut kasvatusta, mutta että hän perimmältään kuitenkin on kafferi. Hän saattaa nähdä eteensä kehityksen ensimmäisen vaiheen ja vielä toisenkin, mutta ei sen pitemmälle. Sellainen on alkuasukkaiden käsityskyky. Ellei niin olisi laita, olisi meidän asemamme paljon huonompi.»
»Te sanoitte, että heidän suunnitelmansa ovat kypsät», sanoin, »haluaisin tietää, kuinka kypsät?»
Arcoll vilkaisi kelloaan. »Puolen tunnin kuluttua on Laputa Mpefun luona, viipyen siellä yön. Aamulla varhain hän menee Umvelosiin tapaamaan Henriquesia, ja huomenna illalla alkaa kokoontuminen.»
»Vain yksi kysymys vielä», sanoin. »Kuinka suuri mies Laputa on?»
»Suurin mitä kafferikansa tähän mennessä on tuottanut. Pyydän vain sanoa, että minun mielipiteeni mukaan hän on suuri nero. Jos hän olisi ollut valkonen, olisi hänestä saattanut tulla toinen Napoleon. Hän on syntynyt johtamaan ihmisiä tahtonsa mukaan, ja hän on urhoollinen kuin leijona. Ei ole olemassa sellaista konnantyötä, johon hän ei olisi tarvittaessa valmis, mutta kuitenkin epäilisin kutsua häntä konnaksi. Niin, ymmärrän kyllä teidän ihmetyksenne, te epäuskoiset skottilaiset, mutta minä olen niinsanoakseni elänyt hänen kanssaan yhdessä jo kuukausia, ja tiedän, että hänessä löytyy myös hienoutta ja jaloutta. Hän on peloittava, mutta oikeudenmukainen vihollinen. Hänellä on runoilijan ja samalla kuninkaan sydän, ja on Jumalan kirous, että hän on syntynyt Hamin lapsien joukossa. Toivon voivani ampua hänet jonakin kauniina päivänä kuin koiran, mutta todistan silti kernaasti hänen suuruutensa».
»Jos nousu alkaa huomenna», sanoin, »niin olisi hyvä tietää jotain heidän suunnitelmistaan.»
Kapteeni Arcoll otti esiin kartan ja avasi sen. »Ensimmäinen kokoontumispaikka on Sikitolan läheisyydessä. Senjälkeen he painuvat etelään päin ja ottavat mukaansa kaikki joukot, jotka sattuvat tielle, ja päävoimat kokoontuvat lopuksi Amsterdamin läheisellä ylätasangolla, joka on lähellä sekä zuluja että swazeja. Mitä sitten tapahtuu, on minulle tietymätöntä, mutta luonnollisesti kootaan edelleen joukkoja pitkin vuoristoa Mashonamaasta Basutomaahan saakka.
»Mutta katsokaapa nyt tähän. Tullakseen Amsterdamiin, täytyy heidän mennä rautatien yli Delagoa Bayssa. No niin, he eivät pääse yli. Jos he niin pitkälle kerkiävät, hajoitetaan heidät täällä. Kuten sanoin, minullakin on miina valmiina. Meillä on poliisivoimaa sirotettuna pitkin koko vuoriston rinnettä. Kaikki tiet alkuasukkaiden asuma-alueilta ovat vartioidut, ja kaikki farmarit pitkin rajaa ovat saaneet kutsun aseisiin. Meillä on patrulleja Delagoya Bayssa ja Natalin linjoilla, ja kenttälennätin on järjestetty, niin että me saamme voimien vahvistusta koska tahansa. Kaikki valmistukset on suoritettu täydellisessä hiljaisuudessa ja itse me harhailemme kuitenkin kuin pimeydessä. Sanomalehtiä lukeva yleisö ei tiedä mitään kapinan uhasta, mutta kahden päivän kuluttua on täysi pakokauhu jokainoassa valkoisessa perheessä Etelä-Afrikassa. Älkää antako johtaa itseänne harhaan, mr Crawfurd, tämä on paha juttu. Me kyllä muserramme Laputan ja hänen armeijansa, mutta siitä tulee ankara kamppailu ja paljon viatonta verta vuotaa hukkaan. Ja sitäpaitsi se tulee keskeyttämään tämän maanosan kehityksen puoleksi vuosisadaksi. Jospa olisinkin voinut ampua kuulan hänen kalloonsa kylmäverisesti. Mutta minä en voinut — se olisi liiaksi muistuttanut murhaa; ja nyt en ehkä enää koskaan saa tilaisuutta siihen.»