Kapteeni Arcoll otti piipun suustaan ja nauroi muistellessaan tapahtumaa.
»Olin näet päässyt erään L.T.K.-liiton jäljille, ja ihmeekseni huomasin juttuun sekaantuneen myös tuon evankeliumin julistajan. Mutta Hänen Korkea-arvoisuutensa John oli minua viekkaampi. Hän hyppäsi krokodiileista välittämättä laidan yli ja onnistui veden alla uiden pääsemään kaislikkoon. Olin kuitenkin tehnyt arvokkaan havainnon, sillä se antoi minulle johtolangan. Sitten jälleen tapasin hänet lähetyssaarnaajani konferenssissa Kap-kaupungissa, ja senjälkeen Maantieteellisen Seuran Kokouksessa Lontoossa, ja silloin oli minulla pitkä keskustelu hänen kanssaan. Minun maineeni ei ollut kulkenut edelläni kotimaahan ja hän luuli minua englantilaiseksi sanomalehtimieheksi, jolla oli erikoista harrastusta lähetysasiaan. Ymmärrätte kai, että minulla ei ollut mitään todistuksia hänen sekaantumisestaan L.T.K:aan, ja sitäpaitsi minulla oli varma vakaumus, että hänen varsinainen päämääränsä oli korkeammalla. Senvuoksi odotin.
»Tein parhaani saadakseni selvää hänestä, mutta se ei ollut helppoa. Jotain sain kuitenkin tietää. Hän oli saanut kasvatuksensa Yhdysvalloissa, ja sitäpaitsi erittäin hyvän kasvatuksen, sillä mies on todella oppinut ja erittäin lukenut, ja kaiken lisäksi hän on etevin puhuja mitä koskaan olen kuullut. Zulukansaan hän kuuluu, mutta mihin sukuun, siitä en ole saanut selvää. Ulkonäöstään päättäen hän on kuitenkin jonkun hyvän suvun jäsen.
»Huomasin pian, että oli turha vaiva seurata hänen retkiään sivistyneessä maailmassa. Siellä hän oli tavallinen valistunut kafferi, lähetysseuran hellitty lempilapsi ja rakastettu puhuja hengellisissä kokouksissa. Hänen lausuntojaan on painettuina erinäisissä Sinisissä kirjoissa alkuasukkaita koskevista asioista, ja hänen kirjeenvaihtajiensa joukossa on useita parlamentin jäseniä. Annoin tämän puolen hänen toiminnastaan jäädä sikseen, ja päätin vaania häntä käännytysmatkoillaan täällä alkuasukkaitten keskuudessa.
»Kuusi kuukautta yhtämittaa riipuin hänessä kuin iilimato. Olen sangen vaikeasti tunnettavissa, jos niin tahdon. Hän ei koskaan aavistanut, ken se surkea kafferi-ukko oli, joka istui tomuun painuneena uloinna väkijoukossa hänen puheensa aikana, tai se sekarotuinen, joka ajoi hänen kärryjään ja kutsui häntä herraksi. Olin mukana useissa harvinaisissa seikkailuissa, — mutta ne eivät kuulu tähän. Lopputulos tästä kaikesta oli, että puolen vuoden kuluttua, minä aikana hiukseni harmaantuivat, sain kuitenkin aavistusta siitä mitä hänellä oli mielessä. Hän puhui kylläkin kääntymyksestä alemmalle kansalle kraaleissa, mutta indunoille (päälliköille) hän puhui jotain muuta.»
Kapteeni Arcoll vaikeni hetkeksi ja otti kulauksen lasistaan. »Voitte kyllä arvata mitä hän puhui, mr Crawfurd. Täysikuun aikana, kun musta kukko teurastettiin, Hänen Korkea-arvoisuutensa unohti, että hän oli kristitty. Hän eli silloin neljä vuosisataa ajassa takanapäin ollen mukana Mazimban sotaretkellä Zambesiin. Hän sanoi heille, että hän oli Umkulunkulu, Pappi Johanneksen uusi ruumiillistuma. Hän sanoi heille, että hän oli tullut johtamaan Afrikan kansat valloituksiin ja voittoihin. Niin, hän sanoi heille jotain vieläkin enemmän: että hänellä on hallussaan itse Suuri Käärme, Pappi Johanneksen kaulakäädyt.»
Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan, sillä olimme liiaksi kiintyneet sovittamaan tätä uutta rengasta tietämisemme ketjuun.
Kapteeni Arcoll jatkoi: »Nyt kun olin saanut tietooni hänen tarkoitusperänsä, oli aika ryhtyä ottamaan selvää valmistuksista. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin keksin voimakkaasti levinneen kiihotuksen olevan käynnissä Zambesista Kapiin saakka. Kaikki suuret heimot olivat korviin saakka kietoutuneet salahankkeisiin ja kaikki pienemmät lahkokunnat olivat vedetyt mukaan. Olen ollut mukana neuvottelukokouksissa ja vannonut verivaloja heidän kanssaan, ja minä olen käyttänyt salaisia tunnussanoja saadakseni lisää tietoja heidän monissa piilopaikoissaan. Se oli vaarallista leikkiä, ja kuten sanottu olen pannut paljon alttiiksi, mutta olen selvinnyt onnellisesti, — juuri tietojeni avulla.
»Aivan alussa sain selville, että heimojen keskuudessa oli olemassa suuria rikkauksia. Joskus ne olivat timantteja, joita työmiehet varastivat kaivoksista, ja antoivat päälliköiden kätkettäviksi. Miltei jok'ainoalla heimolla oli oma kätköpaikkansa, ja ystävällämme Laputalla oli täysi käyttöoikeus niihin. Suurin vaikeus oli tietysti jalokivien muuttamisessa rahaksi, ja hän sai senvuoksi luvan ryhtyä L.T.K:aan suuressa mittakaavassa. Hänen huomattavin asiamiehensä oli teidän tuttavanne Henriques, mutta Mozambiquessa ja Johannesburgissa on sen lisäksi useita, jopa Lontoossakin, jotka kaikki ovat minun luetteloissani. Rahoilla ostettiin kivääreitä ja ampumatarpeita ja näyttää kuin yhteen aikaan kauppa olisi ollut erittäin kukoistavaa. Etupäässä kauppa on käynyt maitse Portugalin alueiden rajan yli, mutta on myös Johannesburgiin tullut lähetyksiä, joiden sisältö ei ole pitänyt yhtä laskun kanssa. Kysytte tietysti, kuinka hallitus on voinut sallia tällaisen jatkua. He ovat kaikki tyyni nukkuneet. He eivät koskaan ole voineet kuvitellakaan mitään vaaraa alkuasukkaiden taholta, ja sitäpaitsi Portugalin rajan vartioiminen on ollut vaikeaa. Laputa tuntee heikkoutemme, ja sille hän on laskenut toiveensa.
»Ensimmäinen suunnitelmani oli saada Laputa vangituksi, mutta mikään hallitus ei pitäisi minun tiedonantojani minään todistuksina. Miehellä on voimakas tuki yleisessä mielipiteessä kotona Englannissa, ja Etelä-Afrikan hallitus on jo pari kertaa liian usein toimituttanut omavaltaisia pidätyksiä. Sitten koetin myös L.T.K:n kautta päästä häneen käsiksi, mutta sain todisteeni häntä vastaan liian myöhään. Durbanissa olin jo vähältä saada hänet kiinni, mutta hän pääsi käsistäni ja toista tilaisuutta hän ei ole enää minulle antanut. Nyt viimeisten viiden kuukauden aikana ovat hän ja Henriques pysytelleet hiljaa samalla kun heidän suunnitelmansa ovat kypsyneet. Olen seurannut heitä Zulumaan ja Gazamaan halki, ja olen nyt selvillä, että miina on laskettu ja puuttuu vain sytytys. Kuukauden olen ollut hänen jäljillään yhtämittaa, ja jos hänen miinansa on valmis, niin onpa minunkin.»