»Jos ken koettaa estää meidän matkamme, sidomme hänet käsistä ja jaloista ja kuljetamme mukanamme. Hänen kohtalonsa on oleva kovempi kuin jos hän kohtaisi kuolemansa taistelussa.»
»Ymmärrän», Henriques sanoi, viheltäen hampaittensa välistä. »No niin, mutta ennenkuin alotamme nuo valanvannomishommat, menen ja teen lopun tuosta kauppamiehestä.»
Laputa pudisti päätään. »Pysykää rauhallisena ja kuulkaa mitä sanon. Meillä ei ole aikaa murhailla vaarattomia narreja. Ennenkuin lähdemme täältä, täytyy teidän antaa minulle kaikki luvut ja tiedot joukoista siellä etelässä. Muuta ei olekaan enää jälellä.»
Kieltämättä nämä numerot olisivat olleet varsin mielenkiintoisia, mutta minä en saanut niitä koskaan kuulla. Olin näet saanut jonkinmoisen kouristuksen jalkoihini seisoessani tiilien päällä ja nyt jalkani liikahti vasten tahtoani. Tiilet hajosivat kolisten ja itse tartuin luukkuun, mutta se ei kestänytkään, vaan putosi perässäni suurella melulla.
Tilanne oli epämiellyttävä salakuuntelijalle. Hiivin niin huomaamatta kuin suinkin toiselle luukulle ja nousin ylös puotiin, samalla kuullen, kuinka Laputa ja Henriques rupesivat tutkimaan melun syytä. Sain kiinni Colinia niskasta ja estin sen haukkumasta, mutta en voinut saada kirottua luukkua kiinni. Jotain oli tullut väliin, niin että se jäi noin puolen jalan verran auki.
Nyt kuulin heidän lähestyvän ovea, ja minä tein sen ainoan mikä tehtävissä oli. Vedin Colinin aivan luukun päälle, heittäydyin itse koiran päälle ja aloin kuorsata kuin nukkuisin humalaisen raskasta unta.
Avainta väännettiin ja lyhdyn valo sattui seinälle, kääntyen milloin ylös- milloin alaspäin lyhdyn heilahdusten mukaan.
»Hän ei ole täällä», kuulin Henriquesin sanovan. »Hän on kuunnellut keskustelumme ja lähtenyt sitten tiehensä, tuo koira!»
»Kauas ei hän ole mennyt», sanoi Laputa, »sillä hän kuorsaa tuolia tiskin takana.»
Hetket eivät olleet minulle juuri miellyttäviä. Pidin lujasti kiinni Colinia, mutta sittenkään en voinut estää murinaa tunkeutumasta esiin, mikä kuitenkin sekaantui onneksi minun kuorsauksiini. Tunsin lyhdynvalon kasvoillani ja ymmärsin, että molemmat miehet katsoivat minua tietämättä mitä allani oli. Luulen että tuo tuokio oli kaikkein pahin, sillä kuten jo olen sanonut, pysyi rohkeuteni yllä toiminnan aikana, mutta toimeton odottaminen hälvensi sen kuin puhaltamalla.