Toivorikas: Minä myönnän sen, mutta teidän ankara moitteenne on saanut minut melkein närkästymään.
Kristitty: Enhän minä muuta kuin vertasin sinua muutamiin lystikkäisiin lintuihin, jotka juosta piipottavat sinne tänne pitkin poljettuja polkuja, munankuori vielä päälaella. Mutta se sikseen. Otahan lukuun vaan itse asia, josta on keskusteltu, niin on välimme jälleen hyvä.
MIKS'EI VÄHÄUSKOINEN OLLUT MIEHUULLISEMPI?
Toivorikas: Tiedäs, Kristitty, minä olen sydämeni pohjaa myöten vakuutettu siitä, että nuo kolme miestä ovat vain joukko pelkureita. Luuletkos, että he muutoin olisivat juosseet pakoon, kuultuaan jonkun astuvan tiellä? Miks'ei Vähäuskoinen ollut hiukan miehuullisempi? Hän olisi, minun mielestäni, saattanut ryhtyä otteluun heidän kanssansa, ja olisi antautunut vasta sitten kuin ei enää muu neuvo olisi auttanut.
Kristitty: Moni on heitä pelkureiksi sanonut, mutta harva on sen huomannut koettelemuksen aikana. Mitä miehuuteen tulee, niin sitä ei Vähäuskoisella ollut. Sinä taas, veli hyvä, huomaan minä, arvelet, että jos sinun päällesi olisi hyökätty, sinä ensin olisit otellut ja sitten vasta antautunut. Asia on kumminkin se, että sinä luulet näin hyvää itsestäsi nyt, kun rosvot ovat kaukana meistä, mutta annas, että ne lähestyisivät sinua, niinkuin lähestyivät häntä, niin jopa ne saisivat mielesi muuttumaan.
Ajattelehan vielä, että nuo ovat vain maantienrosvoja, jotka palvelevat pohjattoman kuilun kuningasta, joka tarpeen vaatiessa itse tulee heille avuksi, ja jonka ääni on kuin "jalopeuran kiljunta". Minunkin päälleni hyökättiin kerran, niinkuin Vähäuskoisenkin, ja se oli kauheata. Nuo kolme konnaa karkasivat minun kimppuuni. Minä vastustamaan heitä, kuten Kristityn sopii, mutta he kun vaan kerran huudahtivat, niin jo oli mestari paikalla siinä. Henkeni olisi silloin — niinkuin sanotaan — mennyt menojansa, ellen minä, Jumalan suomasta, olisi ollut puetettu koeteltuun sotisopaan. Mutta niin haarniskoittu kuin olinkin, huomasin ylen vaikeaksi miehenä kestää. Mitä kaikkea meille ottelussa saattaa tapahtua, sitä ei osaa sanoa kenkään muu kuin se, joka siinä itse on osallisena ollut. [1 Piet. 5: 8]
Toivorikas: Niin kyllä, mutta karkuunpa he vaan läksivät, katsokaas, luullessaan Armoitetun olevan tulossa.
Kristitty: Se on tosi. Pakoon he monasti ovat lähteneet, niin he, kuin heidän mestarinsakin, Armoitetun tullessa näkyviinkään. Eikä ihmekään, sillä Armoitettu on Kuninkaan sotasankari. Mutta tehnettehän toki jonkun erotuksen Vähäuskoisen ja Kuninkaan sotasankarin välillä. Eivät kaikki Kuninkaan alamaiset hänen sotasankareitaan ole eivätkä ratkaisevana hetkenä kykene tekemään sellaisia urostekoja kuin hän. Saattaako ajatella, että pieni lapsi kohtelisi Goliatia, niinkuin David, tai että västäräkki olisi yhtä väkevä kuin härkä? Toiset ovat väkeviä, toiset hikkoja; muutamilla on luja usko, toisilla vähäinen. Tämä mies oli heikkoja, ja siksi hän joutui tappiolle.
KUN ROSVOT RYNTÄÄVÄT.
Toivorikas: Olisinpa rosvojen tähden suonut, että siinä olisi ollutkin Armoitettu eikä Vähäuskoinen.