Toivorikas: Nyt minä riemuitsen, toivoessani sitä kunniata, kuin Jumala antava on.
Näin he erosivat tuosta miehestä, mutta hän meni matkoihinsa, naurain heitä.
LUMOTTU SEUTU.
Minä näin unessani heidän kulkevan, kunnes saapuivat seutuun, jossa ilma on senlaatuinen, että se tekee sinne tulleen muukalaisen uniseksi. Siellä alkoi Toivorikasta kovasti painostaa ja nukuttaa, jonka vuoksi hän sanoi Kristitylle: "Minua rupeaa nukuttamaan niin, että tuskin jaksan pitää silmiäni auki. Tähänpä nyt käymme pitkäksemme ja vetäisemme unta hiukan."
Kristitty: Ei millään muotoa, muutoin uuvumme uneen emmekä enää milloinkaan heräjä.
Toivorikas: Kuinka niin, veli hyvä? Suloista on uni työnsä tehneelle. Pieni uinaus virkistää meitä.
Kristitty: Etkö muistakaan, että yksi paimenista käski meitä kavahtamaan Lumottua Seutua? Hän tarkoitti, että varoisimme nukahtamasta. "Älkäämme siis maatko, niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit." [1 Tess. 5: 6]
Toivorikas: Myönnänpä olleeni väärässä. Jos tässä yksin olisin ollut, niin olisi uni minut syössyt surman suuhun. Totta puhui viisas mies, sanoessaan: "Parempi on kaksi kuin yksi." Tähän saakka on minulla seurastasi ollut onnea. Ja sinä olet saapa hyvän palkinnon vaivastasi. [Saarn. 4: 9 ja seur.]
Kristitty: Nyt siis, välttääksemme uneen uupumista, ruvetkaamme haastelemaan hyödyllisistä asioista.
Toivorikas: Kaikesta sydämestäni.