Kristitty: Tulen Turmion kaupungista, joka on kaiken pahuuden pesä, ja olen matkalla Sionin kaupunkiin.
Apollyon: Siitä huomaan sinun olevan minun alamaisiani, sillä koko se maa on minun, ja minä olen sen ruhtinas ja jumala. Kuinkasta siis olet kuninkaasi tyköä karannut? Ellen minä toivoisi sinulta vielä suurempia palveluksia, niin yhdellä iskulla paiskaisin sinut maahan.
Kristitty: Olen kyllä syntynyt teidän alueillanne, mutta teidän palveluksenne oli kovaa ja palkka teiltä sellainen, ett'ei mies moisella elä, sillä synnin palkka on kuolema. Siksipä minä, vanhemmaksi tultuani, tein, mitä muutkin ymmärtäväiset ihmiset tekevät: rupesin miettimään, millä keinoin kenties pääsisi paremmille oloille. [Rom. 6: 23]
Apollyon: Ei ole sitä ruhtinasta, joka niin helpolla alamaisistansa luopuu, enkä minäkään sinua päästä. Mutta koskas palvelustasi valitat ja palkkaasi moitit, niin käy tyytyväisenä takaisin. Kaiken sen, minkä meidän maa tuottaa voipi, sen minä lupaan antaa sinulle.
Kristitty: Mutta minähän olen jo palkkautunut toiselle, juuri ruhtinaitten Kuninkaalle. Kuinkas minä enää rehellisenä miehenä saatan sinun kanssasi palata?
Apollyon: Sinun laitasi on, niinkuin sananlasku sanoo: olet tullut ojasta allikkoon. Mutta niin se on tavallisesti käynyt niitten, jotka ovat julistaneet olevansa hänen palveluksessaan: ennen pitkää he hylkäävät hänet ja palajavat minun tyköni. Tee sinäkin niin, ja kaikki käy hyvin. [l Tim. 5:15]
Kristitty: Minä olen hänelle uskollisuutta luvannut ja kuuliaisuutta vannonut. Jos nyt hänestä luopuisin, niin kavaltajanahan minut hirteen vedettäisiin!
Apollyon: Samaahan olet minullekin luvannut, mutta olkoon sittenkin kaikki unohdettu, jos käännyt ja palajat takaisin.
Kristitty: Mitä sinulle lupasin, sen tein ala-ikäisenä ollessani, ja sitä paitsi minä otan lukuun sen, että se Ruhtinas, jonka lippua nyt seuraan, kykenee päästämään minut tuosta lupauksesta, ja antaa minulle anteeksi sen, minkä tehnyt olen, ruvetessani sinun alamaiseksesi. Mutta lisäksi vielä, o sinä hävityksen mies, Apollyon! Minulle ovat, puhuakseni totuutta, hänen palveluksensa, hänen palkkansa, hänen palvelijansa, hänen hallituksensa, hänen joukkonsa ja maansa kalliimpia kuin sinun. Älä siis minua enää koeta taivutella. Hänen palvelijansa minä olen, ja häntä minä seuraan.
Apollyon: Mietihän vielä kerta tyyneellä mielin, mitä kaikkea sinulle matkallasi saattaa tapahtua. Tiedäthän, että suurin osa hänen palvelijoistansa saapi pahan lopun, koska he minua ja minun teitäni vastaan sotivat. Kuinka moni heistä onkaan kuollut häpeällisen kuoleman! Sitä paitsi: sinun mielestäsi on hänen palveluksessansa parempi olla kuin minun, mutta eipä hän koskaan ole asuinsijastansa astunut ulos, pelastamaan yhtäkään palvelijaansa vihollisten käsistä. Kuinka monasti sen sijaan minä, niinkuin maailma varsin hyvin tietää, olen, milloin väkivallalla, milloin viekkaudella, pelastanut hänen ja hänen joukkonsa käsistä niitä, jotka minua ovat uskollisesti palvelleet. Ja niin minä pelastan sinutkin.