Hän alkoi astua eteenpäin, mutta Varovaisuus, Hurskaus, Rakkaus ja Ymmärrys tahtoivat saattaa häntä mäen juurelle asti. Ja niin he kulkivat yhdessä, toistellen entisiä keskustelujansa, kunnes alkoi alamäki. Silloin sanoi Kristitty:
"Jos oli vaikeata mäelle nousu, niin vaarallista on laskukin, mikäli minä osaan nähdä."
"Onpa niinkin", sanoi Ymmärrys, "sillä ylen työlästä on ihmisen laskeutua alas Nöyryyden laaksoon, niinkuin sinä nyt, ja katsoa, ett'ei tiellä liukastuisi. Siksipä me läksimme saattamaan sinua mäkeä alas."
Hän alkoi nyt laskeutua hyvin varovasti, mutta sittenkin hän liukastui kerran, jopa toisenkin.
Sitten minä näin unessani, kuinka nuo hyväntahtoiset matkatoverit, Kristityn tultua mäen alle, antoivat hänelle leipäkyrsän, leilin viiniä ja rypäleen rusinoita. [2 Sam. 16:1]
Sitten hän läksi vaeltamaan.
KRISTITTY KOHTAA APOLLYONIN.
Mutta Nöyryyden laaksoon tultuansa, Kristitty joutui kovaan pulaan, sillä tuskin oli vielä pienikään pala tietä katkennut, niin jo näki hän erään ruman vihollisen tulevan kedon poikki häntä kohti. Sen nimi oli Apollyon. Kristittyä alkoi hirvittää, ja siinä hän nyt miettimään, olisiko kääntyä takaisin vai pysyäkö paikoillaan. Mutta silloin tuli hän ajatelleeksi, että jos hän kääntyy takaisin, niin hänen selkänsä jää aivan suojattomaksi, ja vihollisen on helppo lävistää hänet nuolillansa. Hän päätti niin muodoin uhallakin olla peräytymättä, "sillä", ajatteli hän, "ellei minulla muuta olisikaan tarkoituksena kuin henkeni pelastaminen, niin paras on siinäkin tapauksessa pitää paikkansa." [Ilm. 9: 11]
Hän astui eteenpäin, ja Apollyon kohtasi hänet. Tuo hirviö oli kamala katsella. Hän oli verhottu suomuksilla kuin kala (ja siitä hän onkin ylpeä); hänellä oli siivet kuin lohikäärmeellä, jalat kuin karhulla, hänen vatsastansa tuprusi tulta ja savua, ja hänen suunsa oli kuin jalopeuran kita. Lähelle tultuansa, hän loi Kristittyyn ylenkatseellisen silmäyksen ja rupesi kyselemään häneltä. [Job. 41: 6 ja seur.]
Apollyon: Mistä te tulette, ja minne matka?