Kristitty: Minne te olette matkalla?
Miehet: Takaisin, takaisin. Ja tehkää tekin niin, jos henkenne ja rauhanne ovat teille kalliita.
Kristitty: Miksikä niin?
Miehet: Miksikö niin? Me kuljimme samaa tietä kuin tekin nyt ja menimme niin pitkälle kuin rohkeus myöten antoi, mutta vähällä oli palajaminen jäädä sikseen, sillä jos vielä hiukan kauemmas olisimme menneet, niin emme nyt olisi tässä teille tietoja tuomassa.
Kristitty: Mutta mitäs teille tapahtui?
Miehet: Voi, me olimme jo melkein astuneet Kuoleman Varjon laaksoon, mutta kaikeksi onneksi katsoimme eteemme ja huomasimme hyvissä ajoissa vaarat.
Kristitty: Mutta mitäs te näitte?
Miehet: Mitäkö näimme? Näimme itse laakson, pilkkoisen pimeän, rotkoissa siellä aaveita, liekkiöitä ja lohikäärmeitä. Laaksosta kuului niinikään lakkaamatonta parkumista ja voivotusta, niinkuin olisi siellä ollut ihmisiä sanomattomassa kurjuudessa, tuskain ja kahleitten kytkyissä, ja laakson yli riippuu mieltä masentavia hämmästyksen pilviä. Kuolemakin kaikkialla levittää siipiänsä sen yli. Sanalla sanoen, se on kauttaaltaan kamala tienoo, jossa ei yhtään järjestystä ole. [Jes. 13: 21,22, Job. 3: 5, Job. 10: 22]
Kristitty: Muuta en teidän puheestanne ymmärrä kuin sen, että tämä tie on minun tieni toivottuun satamaan. [Jer. 2: 6]
Miehet: Olkoon se vaan sinun tiesi; me emme sitä aio käydä.