Uskollinen: Kohtasin minä Häpeän, mutta kaikista ihmisistä, joita retkelläni olen tavannut, oli tämä ainoa, jonka nimi ei ollut kohdallaan: muista pääsi edes selityksillä ja sen semmoisilla, mutta tämä julkea Häpeä ei huolinut yhtään mistään.
Kristitty: Mitäs hän sanoi?
Uskollinen: Mitäkö sanoi? Hän vastusti itse jumalisuuttakin. Surkeata, halpamaista, kurjaa hänen mielestään oli jumalisuuden harrastaminen. Herkkä omatunto oli hänestä nähden jotain epämiehekästä. Jos mies, sanoi hän, pitää vaaria sanoistansa ja toimistansa ja välttää sitä korskeilevaa vapautta, jota nykyajan etevät henget käyttävät, niin joutuu hän aikalaistensa silmissä naurun-alaiseksi. Hän väitti niinikään, että ylen harvat maan mahtavista, rikkaista tai viisaista ovat olleet yhtä mieltä kuin minä, eikä niistäkään kukaan, ennenkuin, muitten puheita kuunnellen, on järkensä menettänyt ja mielettömyydessänsä ehdoin tahdoin alttiiksi pannut kaiken, tavoitellaksensa sellaista, josta ei kukaan tiedä, mitä se on. Edelleen hän huomautti, kuinka alhaisessa asemassa ja kurjalla kannalla vaeltajat enimmäkseen ovat olleet aikalaistensa silmissä: ei heillä ole ollut luonnontieteistäkään mitään tietoa eikä käsitystä. Tähän suuntaan hän haasteli tästä asiasta ja samoin monesta muusta, vaikk'en niitä kaikkia tässä ennätä puheeksi ottaa. Häpeä on, sanoi hän, itkien ja kallotellen kuunnella saarnaa; häpeä on sitten huokaillen ja voivotellen tulla kotia; häpeä on pyytää naapureilta pieniä rikoksia anteeksi tai palkita hänelle sillä, minkäs häneltä ottanut olet. Ja sen hän myöskin sanoi, että jumalisuus vieroittaa ihmistä siitä, mikä suurta on, moniaan virheen vuoksi vaan (joille hän antoi mitä hienoimpia nimityksiä), ja saattaa hänet tuon samaisen jumalisen veljellisyyden nimessä lähenemään ja kunniassa pitämään halpa-arvoista. Eikös tämäkin ole häpeällistä? sanoi hän. [1 Kor.1: 26, 3: 18, Fil. 3: 7,8, Joh. 7: 48]
USKOLLINEN JA HÄPEÄ.
Kristitty: Ja mitä te hänelle vastasitte?
Uskollinen: Sepä se! Ensi alussa en tiennyt, mitä sanoa. Hän ahdisti minua niin, että veri nousi kasvoihini: ihan olin tuon Häpeä nimisen miehen kourissa menehtymäisilläni. Mutta sitten rupesin miettimään, että se kuin ihmisille on korkea, se on Jumalan edessä kauhistus. Ja taas minä ajattelin: tämä Häpeä sanoo minulle, mitä ihmiset ovat, mutta ei sano mitään siitä, mitä Jumala tai Jumalan sana on. Ajattelin edelleen, ettei meitä tuomiopäivänä tuomita elämään tai kuolemaan maailman korskeahenkisten mietelmäin nojalla, vaan Korkeimman lakien ja viisauden mukaan. Siksipä, arvelut itsekseni, minkä Jumala parhaimmaksi sanoo, se myös parhainta on, vaikka kaikki ihmiset maailmassa toisin sanoisivat. Koska nyt — ajattelin minä — Jumala pitää arvossa jumalanpelkoa, koska Jumala pitää arvossa herkkää omaatuntoa, ja koska ne, jotka taivaan valtakunnan tähden tyhmiksi tulevat, ovat viisaimmat, ja koska se köyhä, joka Kristusta rakastaa, on rikkaampi kuin maailman mahtavinkin, joka Häntä vihaa, niin sanoin minä hänelle: "Poistu pois, Häpeä, sillä sinä olet minun pelastukseni vihollinen. Pitäiskö minun suostuman sinuun ylimmäistä Herraani vastaan? Kuinka minä voisin Häntä katsella kasvoihin, Hänen tullessansa? Jos minä nyt Hänen teitänsä ja palvelijoitansa häpeäisin, kuinkasta voisin toivoa siunausta?" Mutta tämä Häpeäpä oli röyhkeä konna. Tuskin sain hänet häädetyksi luotani. Hän pyrki yhä hierautumaan minun seuraani ja kuiskaili korvaani milloin mitäkin siitä, kuinka heikkoja muka ne ovat, jotka jumalisuudessa kiinni riippuvat. Sanoin hänelle lopuksi, että turhaan hän tässä enempää yrittelee, sillä sitä, mitä hän halveksii, pidän minä korkeimmassa arvossa. Tällä tavoin vihdoinkin pääsin tästä tungettelevasta miehestä. Ja hänestä erottuani, minä rupesin laulamaan [Luuk. 16:15, Mark. 3:38]:
On monet kovat kestettävä sen,
Ken altis ain' on Herran käskyillen.
Nuo koetukset liha matkaan saa,
Ja taas ja taas ja taas ne palajaa;
Alati meidät saavuttaa ne sois
Ja yllättää ja työntää tieltä pois.
Siis valvoen käy, Vaeltaja, ties
Ja vastaan seiso heitä, niinkuin mies.
Kristitty: Minua ilahduttaa, veli hyvä, ettäs niin urhoollisesti vastustit tätä konnaa. Kaikesta siitä päättäen kuin olet kertonut, ei hänen nimensä minunkaan mielestäni kohdallaan ole. Julkeasti hän jäljissämme kujilla kulkee ja koettaa saada meitä häpeään kaikkein ihmisten edessä, se on: häpeämään sitä, mikä hyvä on. Mutta ellei hän itse niin häpeämätön olisi, ei hän tekisi sitä kuin tekee. Seisokaamme vain häntä vastaan, sillä kerskailuistaan huolimatta, ei hän kumminkaan mitään aikaan saa muissa kuin tyhmissä. Viisaat kunnian perivät, sanoo Salomo, mutta tyhmät häpeän saavat. [Sananl. 3: 35]
Uskollinen: Häpeätä vastaan tulee meidän, luullakseni, huutaa avuksemme Häntä, joka vaatii meitä miehuullisesti puolustamaan totuutta maan päällä.
Kristitty: Niinpä kyllä. Mutta ettekö matkallanne tässä laaksossa muuta kohdannut?