Sitten he vaelsivat, haastellen siitä, mitä matkallansa olivat nähneet, ja näin oli heidän helppo astua tietä, joka muutoin varmaan olisi käynyt vaivalloiseksi, se kun nyt kulki erämaan läpi.
Heidän päästyänsä jo melkein erämaan toiseen päähän, sattui Uskollinen katsahtamaan taaksensa ja huomasi jonkun tulevan heidän perässään. Hän tunsi tulijan.
"Kas", sanoi Uskollinen, "kukapas tuolta tulee?"
Kristitty loi silmänsä sinne päin ja sanoi: "Sehän on minun hyvä ystäväni Evankelista."
"Niin, ja minunkin hyvä ystäväni", sanoi Uskollinen, "sillä hänhän se minut ohjasi kulkemaan portille."
EVANKELISTA LIITTYY SEURAAN.
Nyt oli Evankelista saavuttanut heidät, ja näin hän tervehti heitä:
Evankelista: Rauha olkoon teille, rakkaani, ja rauha teidän auttajillenne. [1 Aik. 12: 18]
Kristitty: Terve tuloasi, terve tuloasi, rakas Evankelista! Sinun kasvojasi katsellessani, muistuu mieleeni sinun entinen ystävällisyytesi ja väsymätön työsi minun iankaikkiseksi onnekseni.
Uskollinen: Terve tuhannesti! Sinun seurasi, suloinen mies, kuinka onkaan se mieluista meille, vaeltaja paroille!