Kolmanneksi, mitä Imartelijan todistukseen tulee, en minä rupea uudistamaan sitä, mitä hän jutteli panettelemisesta ja sen semmoisesta; sanon vaan, että tämän kaupungin ruhtinas kaikkine joukkioineen ja seuralaisineen, jotka tämä herra nimiltä mainitsi, on paremmin omiansa olemaan helvetissä kuin tässä kaupungissa ja maassa. Ja niin olkoon minulle Herra Jumala armollinen.
TUOMARI PUHUU JURY'LLE.
Silloin lausui Tuomari jury'lle, [jury'ksi sanotaan valamiehiä, jotka syytetyn julistavat joko vikapääksi tai viattomaksi. Suom. muist.] joka koko ajan oli ollut läsnä kuuntelemassa ja tarkastamassa: "Herrat valamiehet! Te näette tämän miehen, jonka tähden niin kova meteli kaupungissa on syntynyt. Olette niinikään kuulleet, mitä nämä arvoisat herrat ovat häntä vastaan todistaneet. Samoin olette kuulleet hänen vastauksensa ja tunnustuksensa. Teidän vallassanne on nyt joko hirtättää hänet tai pelastaa hänen henkensä. Minä katson kumminkin sopivaksi huomauttaa teille, mitä laki sanoo."
"Siihen aikaan kuin Farao Suuri, meidän ruhtinaamme palvelija, oli hallitsijana, kävi käsky: jott'eivät ne, jotka vierasta uskontoa tunnustavat, pääsisi lisääntymään ja kasvaisi liian voimallisiksi hänen hallita ja hillitä, piti heidän poikalapsensa viskattaman virtaan. Samoin kävi käsky Nebukadnetsar Suuren, myöskin ruhtinaamme palvelijan aikana, että joka ei maahan lankea ja kumarra kultaista kuvaa, se piti tuliseen pätsiin heitettämän. Ja Dareion päivinä kävi käsky myöskin, että jos ken määrätyn ajan kuluessa jotakuta jumalata paitsi häntä avuksensa huutaisi, niin piti hän heitettämän jalopeurain luolaan. Näitten lakien henkeä vastaan on tämä kapinoitsija rikkonut, ei ainoastaan ajatuksilla, mikä on sietämätöntä jo sekin, vaan myöskin sanoilla ja töillä; sitä ei siis millään muotoa saa sallia." [2 Mos. 1: 22, Dan. 3: 4-6, Dan. 6: 7-9]
"Mitä Faraon käskyyn tulee, niin se oli pelkän edellytyksen perustukselle laadittu laki onnettomuuden välttämiseksi; itse rikos ei vielä ollut tapahtunut, mutta tässähän on rikos ilmeinen. Mitä toiseen ja kolmanteen käskyyn tulee, niin kuulittehan tämän miehen vastustavan meidän uskontoamme, ja kavalluksesta, minkä hän on tunnustanut, pitää hänen kuolemalla kuoleman."
USKOLLINEN TUOMITAAN.
Silloin astui jury ulos, ja olivat valamiehinä seuraavat: hra Sokea, hra Ei-hyvä, hra Ilkeys, hra Hekuma, hra Huima-elo, hra Itsepäinen, hra Kopea, hra Vihamielisyys, hra Valhettelija, hra Julmuus, hra Valon-viha ja hra Leppymätön. Kukin heistä antoi ensin heidän keskuudessaan oman yksityisen lausuntonsa häntä vastaan, ja sitten he yksimielisesti päättivät julistaa hänet tuomarin edessä vikapääksi. Heidän keskuudessaan lausui ensin herra Sokea, juryn esimies: "Minä näen selvästi, että tämä mies on harha-oppinen." — Herra Ei-hyvä sanoi: "Pois mokoma mies maan päältä!" — "Hyi!" sanoi Ilkeys, "yksin hänen ulkomuotonsakin jo herättää minussa vihaa". — Hekuma sanoi: "En ole ikinä voinut häntä sietää." — "En minäkään", sanoi Huima-elo, "sillä alituiseen on hän minun teitäni tuominnut". — "Hirteen se mies, hirteen!" sanoi Itsepäinen. — "Viheliäinen vetelys", sanoi Kopeus. — "Sydämeni nousee kapinaan häntä vastaan", sanoi Vihamielisyys. — "Hän on konna", sanoi Valhettelija. — "Hirsipuu on liian hyvä hänelle", sanoi Julmuus. — "Toimitetaan vaan pois tieltä se mies", sanoi Valon-viha. — Vihdoin sanoi Leppymätön: "Vaikka minä kaiken maailman saisin, en sittenkään voisi sopia hänen kanssaan. Julistakaamme hänet pitkittä puheitta vikapääksi kuolemaan."
Niin he tekivätkin. Ja silloin hän tuomittiin vietäväksi siitä paikasta, missä hän oli, siihen paikkaan, mistä hän oli tuotu, ja surmattavaksi niin julmalla kuolemalla kuin suinkin keksiä voi.
He veivät hänet ulos, tehdäksensä hänelle heidän lakinsa jälkeen. Ensin he ruoskitsivat hänet, sitten he rusikoitsivat häntä, sitten he pistelivät hänen lihaansa puukoillaan, senjälkeen he kivittivät häntä, sitten he lävistivät häntä miekoillansa, ja lopuksi he hänet roviolla tuhaksi polttivat.
Sellainen oli Uskollisen loppu.