"Ette suinkaan tarkoita hänen lyövän hoitajatarta?"
"Kun hän on sillä tuulella, lyö hän kaikkea, mikä eteen sattuu, ritari."
"Ei suinkaan äitiään, toivoakseni", sanoi Bromel.
Mies ei näyttänyt kuulleen kysymystä.
"Voitte ilmoittaa emännällenne minun käyneen täällä", sanoi Bromel. "Siitä on jo pitkälti aikaa, kun viimeksi kohtasin hänet, ja mieltäni pahoittaa, että hän on poissa. Kertokaa hänelle että olen nähnyt hänen poikansa pahimmalla tuulellaan."
"Ah, ette suinkaan ole, ritari", vastasi mies.
"Sanokaa minulle suoraan", sanoi Bromel, "kasvattaako häntä kukaan? Eikö täällä ole ketään sellaista henkilöä, joka voisi kurittaa häntä hänen ansioittensa mukaan?"
"Epäilen, tahtoisitteko koettaa sitä itsekään, ritari. Ja hänen äitinsä on sitä mieltä, että pitää turvautua taivuttelemiseen."
"No niin, toivon, ettei hän tapa ketään ilkivaltaisuudellaan tai puhkaise hoitajattaren silmiä… Katsokaa tuonne nyt."
Galahad seisoi ovella, missä hän oli kuunnellut monta sekuntia.