"En olisi voinut uskoa tätä", vastasi Ginevra, "ellen olisi kuullut sitä omilta huuliltasi. Sellainenko onkin luonteesi, jota erehdyin luulemaan järkeväksi? Ellen muka olisi karkoittanut sinua kovilla sanoilla. Muistatko ollenkaan, mitä nuo kovat sanat koskivat? Pyysin sinua, ettet menisi sinne ollenkaan. Et voi väittää, ettei sinua varoitettu. Ole valehtelija, jos haluat, mutta ole taitava valeissasi — ilmoita minulle oikea syy äläkä sitä, että hän oli onneton ilman sinua ja halusi itselleen lapsen jonkunlaiseksi muistoksi. Minä en voinut saada lasta — en Arthurille, koska rakastin sinua — ja sinä ja minä ajattelimme, ettei meillä ole oikeutta kutsua sielua tähän epäilyttävään maailmaan, ehkä häpeään. Mutta tätä naista kohtaan olit vähemmän hienotunteinen. Voin kuvitella, millainen mies siitä lapsesta kehittyy. Myöhemmin, kun hän käyttäytyy toivomustesi mukaan, ihmiset alkavat kuiskailla, että hän on Lancelotin poika. Jokaisen sinun kerran tekemäsi jalon työn vastineeksi hän suorittaa jonkun ilkeän ja väärän, voidakseen siten kuluttaa kunnian pois nimestäsi. Sinulla ei ole mitään oikeutta moittia häntä siitä, koska se ei ole hänen syynsä. Ihan erillään rakkaudestani — tarkoitan siitä kivusta, jota olet tuottanut minulle — voit ymmärtää, miksi en halua nimeäni mainittavan sinun nimesi yhteydessä. Aion jatkaa elämääni jollakin tavalla Arthurin kanssa. Sinun pitää lähteä tiehesi täältä sen naisen kanssa. Ehkä sitten, kun joudut vielä kovemmin hänen pauloihinsa, menet hänen kanssaan naimisiinkin lapsen vuoksi. Toivon mielelläni sinun tekevän niin, koska se on minulle ihan samantekevää. Mutta sinun pitää poistua hovista heti etkä saa koskaan tulla takaisin. En halua antautua sellaiseen vaaraan, että voisin kohdata sinut tai hänet vielä jolloinkin."
"Minne minun pitää lähteä? Täällähän olen elänyt sinun kanssasi."
Ginevra nauroi jälleen.
"Kysytkö neuvoani tällaisissa mitättömissäkin asioissa? Miksi et matkusta omaan maahasi? Sillä on se etu puolellaan, että se on kaukana täältä. Ota nainen mukaasi ja tee mitä voit lapsen hyväksi… On olemassa toinenkin keino tietysti — sinähän voit muuttaa asumaan hänen luokseen Corbiniin. Hänellä on hyvässä kunnossa oleva maatila, sanotaan, ja epäilemättä hän tulee pitämään tavattoman hyvää huolta sinusta."
Ginevra ei huomannut Lancelotin kasvoihin leviävää ilmettä — se olisi voinut vaikuttaa kuin jonkinlainen lyönti.
"Mutta siinä tapauksessa sinun pitää olla hyvin varovainen. Pyydän sitä, koska en halua tavata sinua enää. Ja mitä uraasi tulee, ei sinun tarvitse olla huolissasi senvuoksi, koska siitä ei tule mitään. Varoitin sinua jatkuvan vetelehtimisesi välttämättömistä seurauksista. Se on liian myöhäistä nyt… Toivon sinun lähtevän heti. Tarkoitan jo tänään. Ja naisesi myös."
"Ginevra, luuletko hänen haluavan jäädä tänne?"
Hänen äänensä oli niin käheä ja heikko, että Ginevra kääntyi katsomaan häneen.
"Ei sinun lähdettyäsi. Mutta hänen lähtönsä ei tuota mitään vaikeuksia. Voin hoitaa sen asian — olisi vain yksinkertaisempaa, että sanoisit sen hänelle itse. Et kuitenkaan penkereellä, muista se."
Lancelot seisoi paikallaan väännellen käsiään. Näytti siltä kuin hän ei olisi kuullutkaan.