"Niin, luullakseni ei olekaan enää muuta. Olen todella hyvin kiitollinen, jos poistut heti."
Lancelot näytti hieman loukkautuneelta, ikäänkuin Ginevra olisi sanonut jotakin ajattelematonta.
"Milloin tahansa lähetät hakemaan minua —", aloitti hän.
"Ah, hyvä Jumala! Onko olemassa tuota toista naista vai ei?"
"Ei ole olemassa muita kuin sinä."
"Poistu tästä huoneesta! Jos puhut vielä sanankaan minulle, kutsun Arthurin tänne, kerron hänelle koko jutun ja pyydän häntä tappamaan minut säälistä."
Hän astui Lancelotin ohi ja avasi oven. Lancelot kääntyi katsomaan, mitä hän teki. Sitten, ikäänkuin olisi äkkiä muistanut jotakin, hän poistui, katsomatta kuningattareen ja puhumatta enää sanaakaan.
V
Kun Arthur tuli Ginevran huoneeseen iltapäivän lopulla, istui Ginevra vieläkin ikkunan luona katsellen ketojen yli metsän laitaan, johon laskevan auringon säteet sattuivat. Kuullessaan Arthurin askeleet hän nousi kiiruhtaen vastaan. Arthur ei ollut nähnyt sellaista tervehdyshymyä moneen monituiseen päivään. Ginevra kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli hämmästynyttä miestään.
"Kaipasin sinua", sanoi hän. "Olen ollut niin ikävissäni."