"Mitä sitten?"
"Aion aloittaa kaikki uudestaan — olen arvostellut sinua liian ankarasti, ja sanani ovat tulleet väliimme. Olen luullut sitä sinun syyksesi, mutta nyt ymmärrän osan siitä johtuneen omasta erehdyksestäni."
"En ole millänikään, vaikka minua arvostellaankin", vastasi Arthur.
"Olen kestänyt sen melko hyvin, vai mitä?"
"Osaksi sen vuoksi olenkin pahoillani, että olen puhunut niin paljon."
"Ah, sellaista tapahtuu! En ole ollenkaan hämmästynyt, etten ole voinut tyydyttää sinua. Olit ehkä oikeassa."
"Siihen aikaan luulin tietysti olevani."
"Niin minäkin ymmärsin."
Ginevra katseli yhä ikkunasta maisemaa, josta Arthur ei kuitenkaan piitannut.
"Pyydän sinulta erästä suosionosoitusta", sanoi Arthur, "ja olen tuonut muutamia uutisia. Elaine lähtee kotiinsa — eräs hänen nopeita päätöksiään, ja haluan, että sanot hänelle jäähyväiset."
"Miksei", vastasi Ginevra. "Tietysti."