"Mutta huomenna ei ole vapunpäivä, kuningatar", sanoi Anglides.
"Ei meidän eikä vuodenkaan kannalta, mutta mitä ovatkaan päivämäärät?
Sydän määrää iän, ja minä aion lähteä."
Kun hän puhui siitä Arthurille myöhemmin, oli Arthur eri mieltä asiasta.
"Te naiset ette voi lähteä ratsastamaan metsiin yksinänne", sanoi hän.
"Ottakaa muutamia miehiä mukaanne."
"Eivätkö metsät ole täydellisesti turvalliset", kysyi Ginevra. "Luulin niiden olevan niin hyvässä kunnossa, ettei, sinulla ole enää mitään tehtävää siellä."
"Ne ovatkin turvalliset", vastasi Arthur, "mutta näyttäisi hyvin omituiselta, jos ratsastaisitte sinne seurueetta. Miehet tulevat oikein iloisiksi saadessaan lähteä mukaanne."
"He turmelisivat meiltä kaiken huvin, Arthur. Tämä, että haluan lähteä noukkimaan kukkia entiseen tapaani, on muuan oikkuni. Meidän pitää teeskennellä, muistella noita menneitä aikoja emmekä voi tehdä sitä, jos siellä on miehiäkin. Tahdon lähteä sinne Anglideksen ja Ettardin kanssa; me voimme suojella toisiamme ja lupaan, etten ratsasta kauaksi."
"En pidä siitä", sanoi Arthur. "Palaatte ehkä kotiin turvallisesti, mutta se on silti väärin. Tämä ei ole lainkaan terveen järkesi mukaista."
"Ei terveen järjen", vastasi Ginevra, "vaan jonkin paljon korkeamman".
"Mihin aikaan palaatte?"