"En minäkään tai muutoin olisin pysytellyt kukkia poimiessani ainakin muutaman penikulman päässä siitä", sanoi Ginevra. "Mutta vaikka niinkin, miksi hän ratsasti yksinään ja aseettomana? Tunnen jonkinlaista levottomuutta siitä, että hän seurasi jälkiämme, ja ehkä hän on vieläkin takanamme."
"Tässä on toinen käänne", sanoi Ettard. "Älkäämme enää eksykö pois tieltä."
Ratsastettuaan vähän aikaa polkua pitkin he saapuivat vanhan linnan edustalle, laajalle kentälle. Tie jatkui portin vieritse.
"Tämä on hänen linnansa", sanoi Ettard. "Ettekö ole iloinen, ettei hän ole kotona?"
"Ratsastakaa eteenpäin nopeasti", sanoi Ginevra.
Mutta juuri portin kohdalla astui kolme miestä esille varjosta, tarttui hevosten suitsiin ja talutti ne hyvin päättävästi linnanpihalle. He kuulivat portin sulkeutuvan takanaan. He puolittain odottivat näkevänsä rosvojoukon pihalla, mutta siellä seisoi vain yksi aseeton mies.
"Epäilin petosta ja olinkin oikeassa", sanoi Ginevra.
"Saatte maksaa tämän kalliisti."
"Minun täytyi kiiruhtaa ehtiäkseni tänne ennen teitä", sanoi Meliagrance, "eikä minulla senvuoksi ollut aikaa kohteliaampaan vastaanottoon. Suotte kai meille anteeksi linnamme vaatimattoman kunnon? Olen pahoillani, ettei täällä nyt satu olemaan ainoatakaan naista, mutta nämä miehet näyttävät teille huoneenne."
Hän jätti heidät seisomaan sinne ja hävisi mustaan sisäänkäytävään, joka oli pihan nurkassa. Nuo kolme miestä auttoivat naisia laskeutumaan maahan hevosten selästä ja opastivat heidät portaita myöten käytävään, jonka kummallakin puolella oli koppimaisia huoneita. Ginevra ei vastustellut lainkaan, ja toiset seurasivat hänen esimerkkiään. Kun he astuivat huoneihinsa, sulkivat miehet ovet. Ginevra odotti avaimen kiertymistä lukossa, mutta tätä vankilan tuntua ei lisätty.