"Tämä on lyhyin tie, kuningatar", sanoi Meliagrance. "Teidän vallassanne on ilmoittaa, kuinka kauas olette ratsastaneet ja minne koetitte päästä."
"En pidä huomautuksestanne, ritari Meliagrance!" Ginevra pysäytti hevosensa. "Mihin te opastatte meitä? Pelkään luottaneeni teihin liiaksi. Opastakaa meitä suoraan, jos henkenne on teille rakas."
Meliagrance pyörähti päin ja uhmasi häntä kapealla polulla.
"Kuningatar, en halunnut lainkaan tunkeutua seuraanne, mutta te pyysitte, että opastaisin teidät pois metsästä. Olen seurannut suorinta polkua, kuten kuningas Arthur tai kuka tahansa hänen ritareistaan voi todistaa. Sitä, mikä teidät ensiksikin toi tänne, en tiedä, ja olen viimeinen vaatimaan teitä vastuuseen siitä. Teidän täytyy ymmärtää, kuinka tukalaa se olisi minulle, jos joku hovista löytäisi meidät täältä yksinäisyydestä meidän voimatta ilmoittaa päteviä syitä sen puolustukseksi, ettemme ole oikeilla paikoillamme. Luvallanne näytän teille tien ja poistun luotanne nyt. Mutta koska ette voi luottaa minuun niin paljon, että saisin opastaa teitä, noudatatte tuskin neuvojanikaan."
"Näyttäkää meille suorin tie sitten", sanoi Ginevra, "ja me tulemme kyllä toimeen yksinämmekin. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi en luottaisi teihin, ritari Meliagrance, mutta lupasin palata kotiin iltapäivän puolivälissä, ja Arthur lähettää nyt miehensä hakemaan meitä. Meillä ei olisi ollut lainkaan aikaa tähän pitkään kierrokseen, jonka nyt olemme tehneet."
Meliagrance ohjasi hevosensa pensaikkoon ja antoi heidän ratsastaa ohitseen.
"Tienne on hyvin selvä tästä alkaen — suoraan vain eteenpäin ja toinen polku vasemmalle."
Kun he katsoivat taakseen nähdäkseen seurasiko hän heitä oli hän kadonnut näkyvistä, ja varjot näyttivät synkkenevän metsässä.
"Tämä on hyvin valitettavaa", sanoi Ginevra. "Melkein ketä muuta tahansa olisi ollut hauskempi puhutella kuin Meliagrancea. Ihmettelen, mitä tekemistä hänellä oli täällä."
"Hän oli matkalla linnaansa", sanoi Anglides. "En tiennyt, että hänen kotinsa sijaitsee tässä metsässä."