"Olette todellakin, jos tarkoituksenne on ratsastaa Camelotiin. Se on ihan toisella suunnalla. Saanko opastaa teidät takaisin?"
"Se ei ole lainkaan tarpeellista, kiitoksia vain", vastasi Ginevra, "jos ohjaatte meidät oikealle suunnalle".
Mies ei liikahtanutkaan. Naiset huomasivat siirtyvänsä lähemmäksi toisiaan hieman hermostuneina odottaessaan häntä. Vihdoin hän ratsasti edelle puhumatta sanaakaan, ja Ginevra viittasi hovinaisilleen, että he seuraisivat häntä.
"Miehenne ovat olleet kummallisen välinpitämättömiä erotessaan teistä näin", sanoi Meliagrance.
"Tulimme tänne yksinämme, ritari Meliagrance. Ette voisi arvata sitä, mutta olemme kolme kevätretkelle lähtenyttä maalaistyttöä. Lähdin uudistamaan nuoruuttani."
"Tämä aika on jo myöhäinen kevätretkille", sanoi Meliagrance.
"Vuodenaika —"
"Ah, älkää kertoko sitä meille, koska sen jo tiedämme?" sanoi kuningatar. "Aika lentää ja niin se todella tekee. Onko tämä se polku, jota meidän pitää seurata? En halua tuottaa teille minkäänlaisia hankaluuksia, ritari Meliagrance."
"Ei mitään hankaluuksia, kuningatar. Tämä on juuri se polku, mutta se vie linnani ohi, ja olin matkalla kotiini, kun tapasimme toisemme."
He ratsastivat niin kauan aikaa, että olisivat päässeet jo Camelotiin, jos vain olisivat seuranneet samaa polkua, jota pitkin olivat sinne tulleetkin. Meliagrance ei koettanutkaan aloittaa keskustelua, eivätkä nuo kolme naista jaksaneet enää laskea kaikkia teitä tai käännöksiä.
"En voi ymmärtää, miksi se vie meiltä niin paljon aikaa", sanoi Ginevra. "Vaikka eksyimmekin, olimme vain ratsastaneet muutamia tunteja. Emme voi mitenkään olla matkalla Camelotia kohti. Ja aurinko alkaa jo laskea."