"En luule välittäväni lainkaan jättiläisistä enkä louhikäärmeistä", sanoi Ettard, "mutta toivoisin, ettei täällä olisi niin paljon kovakuoriaisia. Voitteko todellakin nauttia ateriastanne täällä? Niin monen vuoden ja sellaisten ponnistusten jälkeen voidakseen sivistyä ja saada olonsa mukavaksi lähteä tällaiselle huviretkelle — onko se laitaa?"
"Tämä ei ole mikään huviretki", sanoi Ginevra. "Huomautuksesi eivät sovi ollenkaan. Tämä on kevätretki, henkinen tilaisuus. Otin ruokaa mukaani vain siksi, ettet sinä eikä Anglides voi tulla toimeen ilman sitä. Nyt se suo teille voimia paluumatkalle. Meidän pitää lähteä hetkisen kuluttua, jos mielimme päästä kotiin iltapäivän puolivälissä."
He ratsastivat kovaa vauhtia, kunnes saapuivat ensimmäisen tien haaraan.
"Minne päin nyt?" kysyi Anglides.
"Tuonne — muistat kai tuon poikkilatvaisen koivun?" vastasi Ginevra.
"En", sanoi Anglides. "Muistelen tulleemme tänne tuota toista tietä pitkin."
"Se vie samalle suunnalle kaikissa tapauksissa", sanoi Ettard.
"Pääsemme varmasti lopulta tasangolle."
Seuraavassa käänteessä he olivat kaikki yhtä mieltä siitä, mihin päin heidän piti lähteä, ja vielä seuraavassakin sen jälkeen. Sitten Ginevra pysäytti hevosensa äkkiä. Muuan mies istui satulassaan katsellen heitä eräältä tien vieressä sijaitsevalta aukiolta niin hiljaa, etteivät he olleet huomanneet häntä.
"Olette poistunut kauaksi kotoanne, kuningatar Ginevra", sanoi hän.
"Ah, ritari Meliagrancehan siellä onkin! Niin, ratsastimme jonkun matkaa metsään, mutta olemme nyt nähtävästi kääntyneet väärälle polulle."