"Lancelot, enkö voi taivuttaa sinua millään tavalla?"
"Mitä tekemään?"
"Rakastamaan minua — tulemaan miehekseni — viettämään lopun elämästämme yhdessä. Meillähän on poika — ja meillä olisi kaikkea muutakin, jos vain rakastaisit minua."
Lancelot suoristautui tuolillaan ja tuijotti lattiaan.
"En voi tehdä niin, Elaine. Olisimme voineet olla ystäviä — ja nyt olemmekin. Ajattelen vieläkin, että teit silloin sekä minulle että itsellesi vääryyttä. Se ärsyttää. Mutta toiselta puolen olen sinulle kiitollisuudenvelassa hengestäni tai ainakin järjestäni. Mutta en rakasta ketään enkä koskaan tule rakastamaankaan ketään, niinkuin kerran rakastin Ginevraa. Sitä et saa minulta vaatia."
"Rakastat häntä vieläkin", sanoi Elaine. "Siinä on koko vaikeus. Huolimatta kaikista noista ilkeyksistä, joista hän sinua syyttää, palaisit hänen luokseen heti, jos hän esimerkiksi huomenna kutsuisi. Menisit takaisin sellaiseen suhteeseen, josta kiilto on jo kulunut pois. Jos hän soisi sinulle tilaisuuden, tulisi sinusta hänen raukkamainen orjansa."
"Hän ei suo minulle sellaista tilaisuutta", vastasi Lancelot, "minkä vuoksi en voikaan ryhtyä väittelemään kanssasi luulottelemastasi orjuudesta. Hän ei lähetä hakemaan minua, ja jos hän niin tekisikin, en luullakseni lähtisi. Kerran olisin tehnyt niin, mutta en nyt enää. Se elämäni osa on jo lopussa. Viittasin vain siihen kuin mittaan, millaista rakkaus voi olla. Sinun ja minun ei sovi mennä naimisiin keskenämme, ellemme tunne sellaista intohimoa. Epäilen, tunnetko sinäkään sitä, ja tiedän, etten minä sitä tunne. Sydämessäni ei ole enää jäljellä rakkautta kellekään."
"Olet kokonaan väärässä", sanoi Elaine. "Rakastat Ginevraa yhtä kiihkeästi kuin ennenkin, ja jonakin päivänä hän lähettää sinulle sanan, ja sinä menet sinne. Mikä antaa hänelle sellaisen voiman? Et ollut onnellinen hänen kanssaan — tunsit itsesi syylliseksi. Mutta hän sai aina käsitellä sinua mielensä mukaan. Kun ajattelen, kuinka rakastan sinua ja kuinka julmasti hän sinua kohtelee, ja että milloin tahansa hän koukistaa pikkusormensa, käännät minulle heti selkäsi, voitko kuvitella, miltä minusta tuntuu? Kun lähdet, seuraa sinua pian Galahad, jolloin jään ihan yksikseni. En itseni, vaan hänen vuokseen tahdoin tutustuttaa hänet sinuun. Kun se nyt on tapahtunut, menetän hänet. Kun hän tapaa Ginevran jonakin päivänä lähimmässä tulevaisuudessa, luulen hänen joutuvan saman lumouksen valtaan. Jos Ginevra joskus arvaa, kuinka kipeästi se minuun koskee, koettaa hän parhaansa riistääkseen poikani minulta."
"Valtiatar", ilmoitti Alice, "ritari Bors on alakerrassa. Hän saapui juuri tuoden viestin ritari Lancelotille."
"Tiedän, mitä ritari Bors haluaa", sanoi Elaine. "Siitä alkaen, jolloin hän sai selville oleskelupaikkasi, olen tiennyt hänen tulevan tänne jonakin päivänä ja vievän sinut mukanaan Ginevran luokse. Olen varma, että hän on nyt tullut tänne juuri siinä tarkoituksessa. Mene alakertaan lausumaan hänet tervetulleeksi, Lancelot. He ovat taluttaneet hänen hevosensa pois, ja hän odottaa sinua."