Ginevra nauroi sydämellisesti ensi kerran moniin vuosiin. Galahadin mielestä hän näytti nyt vielä suloisemmalta, äkkiä onnelliselta, mutta hän ihmetteli, mikä kuningatarta saattoi huvittaa.
"Niin", sanoi Ginevra, "vielä on sijaa monelle, mutta uskon teistä tulevan kuuluisamman kuin kenestäkään muusta, kun vain kerran näette uran".
"Kuningatar, näettekö te sen?"
"En itseäni varten, Galahad, vaan näen sen teille — uuden ritarillisuuden uran."
Galahad näytti hämmentyneeltä.
"Isä on opettanut minua käsittelemään hevosta ja aseita, ja jos ratsastan jonnekin kuningas Arthurin asioille, luulen löytäväni itsellenikin pari kolme tehtävää. Isä sanoo kunkin oppivan enimmän vaikeuksista, kun niitä sattuu."
"Mitä tällainen varustautuminen ja taisteleminen hyödyttää, Galahad?"
"Sehän turvaa luullakseni valtakunnan rauhaa ja rankaisee vääryyttä!" vastasi Galahad. "Ja se on sitäpaitsi tavattoman hauskaakin."
"Hauskaa!" huudahti kuningatar. "Harvat heistä ovat niin rehellisiä, että tunnustaisivat sen. Haluatte turvata valtakunnan rauhaa ja rangaista vääryyttä. Entä sitten?"
"Eikö siinä ole jo kaikki?"