"Ihmiset eivät tottelisi niitä."
"Tehän voisitte tietysti pakottaa heidät siihen."
"Mutta se olisi sotaa", sanoi Arthur. "Puhun hallinnosta. Jos annan sinulle jonkun viestin vietäväksi jollekin vasallilleni, pitää sinun jättää se hänelle sellaisella tavalla, ettei hän otaksu sitä miksikään käskyksi, mutta kuitenkin tottelee. Sinun pitää puhutella häntä — tarkoitan jokaista heistä — hänen omassa talossaan enkä halua, että hän tuntee itsensä jonkinlaiseksi orjaksi. Mutta toiselta puolen en halua lähettää kellekään tarpeetonta viestiä."
"Ymmärrän", sanoi Galahad. "Ehkä voisin onnistua paremmin, jos tuntisin miehen, jolle puhun — hänen omituisuutensa, ne asiat, joita minun pitää tai ei sovi mainita."
"Saat ne kyllä selville toimittaessasi tehtävääsi", sanoi Arthur. "Juuri sitä tarkoitankin hienotunteisuudella. Olet ehkä oppinut sitä hieman täällä seurustellessasi naisten kanssa."
Galahad päätti olla vastaamatta.
"Mieheni ovat mainioita silloin kun pitää tapella", sanoi Arthur, "mutta paitsi isääsi, ei minulla ole senkään vertaa hienotunteisuutta, että he voisivat lausua syntymäpäiväonnittelun hevoselle. Toivoakseni sinä olet taitavampi siinä."
Galahad ihmetteli vieläkin, mikä sopisi oikeaksi vastaukseksi.
"Ovatko naiset hemmoitelleet sinut pilalle?" kysyi Arthur.
"En luule, kuningas, sillä naiset ovat olleet minulle ystävällisiä."