"Lähteä viemisille Corbiniin."
"Ritari Bromel… luulen selittäneeni teille asemani tarkasti. En voi pyytää Lancelotia enkä ketään toistakaan miestä aloittamaan rakkaussuhdetta, saatikka sellaisen naisen kanssa, jota hän inhoaa, ja vielä vähemmän, jos mahdollista, sellaisen naisen kanssa, joka on häväissyt hänen nimensä. Hänen pitäisi epäilemättä lähteä sinne. Sanon vain, etten voi pyytää häntä."
"Valitettavasti olen ehdottanut sellaista, mikä tuntuu teistä vastenmieliseltä", sanoi Bromel, "mutta luulin ritari Lancelotin olevan suuressa kiitollisuudenvelassa teille ja tottelevan mielellään ehdotustanne".
"Te hämmästytätte minua, ritari Bromel! Miksi luulette hänen olevan kiitollisuudenvelassa minulle?"
"Lähetitte sanan hänelle, kuningatar, että hän tulisi puolustamaan teitä ritari Meliagrancea vastaan."
"Niin tein, ja hän pelasti henkeni. Mutta sehän tekee minusta hänen velallisensa. En voi sanoa sen enempää."
"Kuningatar, jos voitte suoda minulle anteeksi, niin Elaine ajattelee — ei, minulla ei ole oikeutta sanoa sitä. Mutta kun lähetitte hakemaan häntä puolustajaksenne, riistitte hänet Elainelta. Hän oli tyytyväinen oleskeluunsa Corbinissa, mutta kun hän ratsasti pois sieltä toimittamaan asiaanne, ei hän koskaan palannut."
"Ymmärrän", sanoi Ginevra. "Elaine ajattelee minun riistäneen hänen onnensa. Ellen olisi lähettänyt hakemaan hänen rakastajaansa, ei hän olisi jäänyt yksin."
"Hän ajattelee, ettette pane häneen mitään arvoa, kuningatar, ja tuskinpa sitä voi odottaakaan. Mutta te voitte huomata, kuinka Lancelotin hovivelvollisuudet ovat tulleet hänen ja Elainen väliin."
"Ritari Bromel, en todellakaan näe mitään sellaista. Näen vain ajattelemattoman tytön, joka on joutunut ilkeään pulaan, ja hienon miehen, joka mukaantui ajattelemattoman tytön houkutuksiin, ja suopean, mutta ei kovinkaan järkevän ystävän, joka ajattelee, että sellaisetkin asiat voidaan vielä korjata. Meidän pitää antaa sen asian kehittyä omalla tavallaan. Puhun siitä Galahadille."