"Olette hyvin ystävällinen", sanoi Bromel. "Sanon nyt jäähyväiset."
"Mihin aiotte lähteä?" kysyi Ginevra. "Corbiniinko?"
"Ei, kuningatar, vaan omaan kotiini. Ette ole koskaan nähnyt sitä. Se on pieni kartano. En luule kuninkaankaan pysähtyneen sinne."
"Mutta varmaan olette käynyt täällä ennenkin — ainakin silloin, kun teidät lyötiin ritariksi."
"Kuningas Pelles löi minut ritariksi kauan aikaa sitten kotona. Hän oli liiankin jalomielinen, mutta hän ja isäni olivat ystäviä ja hän ajatteli — no niin, minulla oli hänen lupansa mennä naimisiin hänen tyttärensä kanssa. Mutta hänellä ei ollut suurempaa vaikutusvaltaa Elaineen kuin minullakaan."
"Ymmärrän koko tarinan nyt", sanoi Ginevra. "Ansaitsette paljoa suuremman onnen, kuin useimmat meistä."
"Olen hyvin tyytyväinen ylimalkaan", sanoi Bromel. "Saan aina lohtua siitä ajatuksesta, kuinka harvojen tapaamien! miesten tai naisten kanssa haluaisin vaihtaa paikkaa. Todellisuudessa en kenenkään."
Ginevra hymyili.
"Olette kaikkea muuta kuin hovimies", sanoi hän, "ja epäilemättä —"
Arthur seisoi ovella.