"Tiedät, etten halua, tai muussa tapauksessa et ehdottaisi sitä. Jos tekisin niin, vihaisit minua."
"Elaine säälittää minua, Lancelot. Luulen ymmärtäväni hänet nyt. En tuomitse häntä kokonaan."
"Et kokonaan, vaan kuitenkin vielä tarpeeksi", sanoi Lancelot.
"Rakastan sinua, Ginevra, mutta tunnen sinut."
"Tunnetko? Olisi ollut parempi, jos olisin koettanut taivuttaa
Galahadia rakastamaan enemmän äitiään — jos olisin taivuttanut hänet
uskomaan, ettei Elainea sovi moittia, että sinä teit hänelle vääryyttä.
Se olisi ollut avuksi pojalle. Et olisi välittänyt siitä, vai olisitko?"
"Enkö olisi!" sanoi Lancelot. "En tehnyt hänelle vääryyttä, vaan hän sekaantui tahallaan meidän onneemme avoimin silmin."
"Lancelot, Galahadin kaltainen poika tuomitsee jokaisen vääryydestä naista kohtaan, mutta ei ymmärrä, kuinka nainen on voinut tehdä vääryyttä sinulle."
"Kun nyt olet tällaisella anteeksiantavalla tuulella", sanoi Lancelot, "et nähtävästi välitä siitä, että hieman kostat minulle minun kustannuksellani. Ulota minuunkin hieman tuota samaa jalomielisyyttä, jota jakelet Elainelle."
"Puhun siitä vain siten kuin sinäkin tekisit, olen varma siitä, jos keskustelisit Galahadin kanssa. Et suinkaan moittisi hänen äitiään?"
"Jos minä itse otan syyn niskoilleni tai jos sinä syytät siitä minua, on siinä suuri ero."
"Niin kyllä", sanoi Ginevra, "mutta sinun pitää ottaa koko syy niskoillesi heti. Galahadin pitää ajatella niin hyvää kuin suinkin äidistään. Onnettomuudeksi en ajatellut sitä ajoissa, vaan annoin hänelle toisen vaikutelman, että vääryyttä kärsinyt puoli olitkin sinä."