"En hyväksykään."
Arthur tarkasteli häntä hymyillen tuikeasti.
"Nuori mies", sanoi hän, "eikö mieleesi ole juolahtanut, ettei se kuulu lainkaan sinuun?"
"Mikä?"
"Esivanhempiesi käyttäytyminen."
"Ei esivanhempieni tietystikään, mutta se vaikuttaa tunteihini vanhempiani kohtaan, jos he —"
"Jolleivät he aina ole päässeet omien hyveittesi tasalle. Tarkoitatko sitä?" kysyi Arthur.
"En, luullakseni", vastasi Galahad. "Minulla oli suuret ajatukset isästäni ja äidistäni."
"Niin on minullakin omista vanhemmistani", sanoi Arthur. "Ajattelen niin hyvää isästäni, että olen tuhlannut monta tuntia toimeliaasta elämästäni arvatakseni, kuka hän oli."
Galahad näytti perinpohjin hämmästyvän.