"Sinä ja minä olemme samassa veneessä", sanoi kuningas, "paitsi sitä eroa, jonka juuri mainitsin. Kasvaessani ajattelin isäkseni vanhaa ritari Ectoria, sitten kuulin olevani Utherin poika ja sitten, että äitini oli siihen aikaan varmasti ollut Cornwallin herttuan vaimo. Mikä tarinani muunnos lienee tosi, en tiedä."
"Tunsitte kai äitinne?" kysyi Galahad.
"Igrainenko? Kyllä varmasti. Hän oli erikoisen hyvä nainen."
"Mitä ajattelette hänestä?"
"Ajattelen, että hän oli äitini", sanoi Arthur. "Mitäpä muuta?"
"Minun kannaltani se ei ole niin yksinkertaista", sanoi Galahad.
"Tunteeni äitiäni kohtaan oli erikoinen."
"Minun piti lähettää sinut kotiisi tapaamaan häntä", sanoi kuningas, "etkä vieläkään pidä sitä sopivana tehtävänä".
Galahad mietti hetkisen.
"Olin onnellinen täällä", sanoi hän, "ja ehkä olin itsekkäästi välinpitämätön, mutta minulla oli hyvin suuret ajatukset vanhemmistani."
"Tietysti sinulla oli, tai muussa tapauksessa en olisi päästänyt sinua puheilleni", sanoi Arthur. "Ja sinun pitää ajatella heistä hyvää jälleen, tai muuten karkoitan sinut täältä. Minulla ei ole mitään hyötyä sellaisesta miehestä, joka ryhtyy tuomitsemaan isäänsä ja äitiään."