III
Galahad oli menossa Ginevran torniin. Ettard seisoi pienellä parvekkeella penkereen kohdalla katsellen, kuinka iltapäivän aurinko loisti seudun yli. Galahad ei ollut häntä näkevinään, mutta Ettard huusi hänelle:
"Onko koskaan nähty mitään noin kaunista?"
Galahad pysähtyi hetkiseksi vain näyttääkseen, ettei hän pelännyt
Ettardia.
"Kynnetyt pellot hämmästyttävät minua aina", sanoi hän. "Vuosi vuodelta unohdan, kuinka kaunista ja ruskeaa kynnetty maa on. Ihmisellä ei ole milloinkaan tilaisuutta unohtaa metsää."
"Mutta tehän ratsastatte aina sen siimeksessä", sanoi Ettard. "Kuinka siis voisitte sen unohtaa?"
Galahadin mieleen juolahti, että Ettardin täytyi tietää hänen ratsastaneen sen läpi vain kerran —tai kahdesti jos laski matkan Corbiniin edestakaisin.
"Tuntuu ikävältä, että alatte ratsastaa pois, kuten muutkin miehet, ritari Galahad. Täällä hovissa on niin yksinäistä, kun te lähdette luotamme. Toivoin, ettei teistä tulisi sellainen."
"Millainen minusta pitäisi tulla?"
"Voisitte pysyä täällä luonamme", vastasi Ettard "Täällä pitäisi olla mies tai parikin, jotka voisivat elää taistelematta alituisesti. Silloin olisi naisillakin jokin tehtävä tässä maailmassa."