"Nyt tiedän pahimman", sanoi Galahad. "Isä, pelkkä sen ajatteleminen teki minut sairaaksi. Hylkäsit äitini ja nyt häpäiset itsesi jonkun ala-arvoisen henkilön kanssa, kun et enää ole nuori etkä voi mitenkään puolustaa itseäsi. Se on raukkamaista?"
"Tämä on kovaa puhetta", sanoi Lancelot. "Tiedät, etten monelta mieheltä sitä sietäisi. Mutta olen pahoillani kaikesta sinulle tuottamastani tuskasta ja selitän sinulle kaikki kärsivällisemmin kuin käytöksesi ansaitsee. En hylännyt äitiäsi tämän toisen naisen vuoksi — olin hänen rakastajansa, ennenkuin kohtasin äitisi, ja äitisi tiesi sen. Äitisi koetti särkeä onnemme."
"Otaksun", sanoi Galahad, "ettei tämä toinen nainen halunnut mennä naimisiin kanssasi äitini ja minun tähteni".
Lancelot sivuutti tämän kysymyksen.
"Se ei voinut olla Ettard", sanoi Galahad.
"Ei ollutkaan."
"Ei, hän on liian nuori. Olen iloinen, etten tiedä, kuka hän on."
"Sitten kun saat sen selville", sanoi Lancelot, "salli minun ilmoittaa sinulle, millä kannalla siinä asiassa olen. Häpeän suhdettani äitiisi, mutta rakkauteni tähän toiseen naiseen on elämäni ainoa siunaus."
"En halua lainkaan syyttää sinua tai häntä", sanoi Galahad, "enkä tahdo puhuakaan siitä. En edes ajatella sitä."
He ratsastivat hitaasti eteenpäin.