"En tahtoisi sanoa sitä sinulle", vastasi Galahad, "mutta jos sitä ehdottomasti vaadit, voin ilmoittaa kuulleeni jotakin elämästäsi".
"Tiedän sen", sanoi Lancelot. "Olihan välttämätöntä, että niin kävisi. Olen sekä surullinen että iloinen. Se tekee minut onnettomaksi, luonnollisesti, enkä minäkään ole ylpeä siitä, mutta se, mitä on tehty, on tehty. Nyt tiedät pahimman."
"Tiedänköhän?" sanoi Galahad. "Kuulin vain kuiskailtavan siitä. En tiedä, kuka hän on."
"Äitisikö?"
Galahad tuijotti häneen, ja sitten hänen kasvonsa kirkastuivat.
"Olen iloinen, että pakotit minut puhumaan", sanoi hän.
"Ehkä minut on johdettu harhaan."
"Äitisi ja minä emme ole naimisissa — sinua ei ole johdettu harhaan. Rakkautemme oli syntiä, kuten sinäkin ehkä ajattelet. Mutta sinä olet poikani, ja iloitsen siitä, että olet."
"Mutta miksi et mennyt naimisiin äitini kanssa?" Lancelot ratsasti eteenpäin koettaen sepittää vastausta. "Se, mitä kuulin, selitti sen", sanoi Galahad. "Kuulin sinun olevan jonkun toisen naisen rakastajan. Mutta eihän se voi olla totta, eihän?"
"Kyllä", vastasi Lancelot, "se on totta".